Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Tekstareissa tänään: ”Kyllä riskiryhmäläinen voi yhtenä aamuna herätä aikaisemmin”

Vihdoinkin Sarpatin Tervetuloa Nokialle -taulu on uusittu ja on hiano! Ehdin sitä vanhaa jo parikymmentä vuotta moittimaan ja uudistusta kaipaamaan, vaikka olikin taiteilijan tekemä. Värityskin on nykyiseen Nokiaan paremmin sopiva. "MOP" Kyllä riskiryhmäläinen voi yhtenä aamuna herätä aikaisemmin. Hyvä, että meille on tämmöinen järjestetty. Nimim. Siurosta tuleva Miksi kaupungin päiväkoti/päivähoidon väki kulkee kylällä lasten kanssa korona-aikana? Oli 3 hoitajaa ja 5 lasta. Ihmettelijä Kaupungin ilmoituksissa on kirjoitukset liian vaalealla musteella. On vaikea nähdä. Tämän tekstiviestin muste on hyvä. Ihmettelevä valittaa kaupan aikaisesta aukiolotunnista eläkeläisille ja heittää ilmaan epäilyn, ettei eläkeläisiä arvosteta ja he ovat vain bisneshaitta. Kauppa avaa aiemmin eläkeläisiä varten taatakseen heille turvallisen ostosmatkan. Onko todella mahdotonta herätä yhtenä päivänä viikossa aikaisemmin, kun kuitenkin kuutena päivänä sen jälkeen voi nukkua niin kauan kuin haluaa? Kaikille ei ole mahdollista järjestää heidän mieleistään palvelua. Sen estää jo asuinpaikkakin. Nyt olisi korkea aika lakata tuijottamasta omaan napaansa ja huomata, että koko maailma on tässä samassa ahdingossa, ei vain yksi kello 7.30 heräävä eläkeläinen. Nimimerkki: Pitääkö aina olla tyytymätön? Keskustassa rakennetaan – hyvä juttu. Hyvää sen sijaan ei ole se, että rakentajat eivät pysy omalla tontilla, vaan valtaavat jalkakäytävät ja tuottavat häiriöitä naapuritonteille. Eikö kaavoittaja ja rakennustarkastus pysty ennakoimaan tällaista välinpitämättömyyttä? Yksi, muiden pelastettavien joukossa on tää oma kaupunki – jos näin haluat. Vaihtoehtojakin on olemassa! Jukka Vigren Koskenmäessä Villen kentällä on ollut jo yli kuukauden vaaleanpunainen pienen tytön pulkka, jossa nimi Helmi ja sydän. Vielä oli perjantaina ehjä. Eero Salonen. Demareitten listoilla osuuskauppavaaleissa! No nyt jysähti ja kovaa! Jukka Vigren Minkä takia ei kerrota, paljonko Nokialla on sairastuneita, kyllähän niitä on, muut kyllä kertoo, täällä salailulla ei ole mitään järkeä, ei sitä tietenkään pidä kertoa nimiä, olisi hyvä tietää, missä täällä mennään. K-kauppa Löytis hoitaa hienosti palvelut kriisin aikanakin. TAH Kysyisin, mihin mielivaltaisuuteen Nokian kaupungin pysäköintikieltojen asentaminen kuuluu? Ja miten kauan muutamia autoja saa säilyttää kadun varressa? Kyselee Perkiönkatu 1 asukas. Pentti Linkola mahtaa olla nyt tyytyväinen! Välillä muutakin ajateltavaa, itse yllätyin, kun luin että Inarissa on yli 8033 järveä! Näin tässä ajassa tulee luettua enemmän, vaikka olenkin työelämässä. Nim. Kaikille pelkkää hyvää Prisma Nokia 24.3. aamulla. Kaksi vanhempaa miestä kassajonossa, toinen pakkaamassa ja toinen tulossa jonoon, huutelevat toisilleen. Muita ihmisiä on välissä. Kuinka suojaudun?