Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Meri sisällä, meri ympärillä

Toisinaan pappina saa olla siunaamassa täältä ikuisuutta kohti ihmisiä, joita ei kukaan muu ole saattamassa matkaan. Yleensä näistä henkilöistä ei ole tiedossa kuin nimi ja syntymäaika. Saattojoukon lukumäärä ei vaikuta toimitukseen, samalla tavalla kuollut jätetään Kaikkivaltiaan kannateltavaksi: luetaan raamatunteksti, rukoillaan ja sanotaan nimeltä puhutellen siunaussanat sekä tehdään hiekasta ristinmerkki arkun kannelle. Ei näitä siunauksia kovin usein kohdalle satu, ehkä ne juuri siksi jäävät mieleen ja puhuttelevat. Monia vuosia sitten siunasin henkilön, josta tiedot jäivät kovin vähäisiksi. Sen verran kuulin, että hän oli asunut meren lähellä, ehkä saaressa osan elämästään. Eletty elämä ei ollut kohdellut helläkätisesti, niin kuin se ei aina kohtele. Näistä lähtökohdista siunauksessa valitsin kirkossa laulettavaksi tietyn virren. Virren 482 ensimmäinen säkeistö kuuluu näin: Elämä on meri, meri kauhistaa, kun se vaahtopäinä kiehuu, raivoaa. Mistä turvan löytää mieli levoton? Kuka auttaa voisi, yö kun synkkä on? Elämä merenä on tunnistettava kielikuva. Meri on monenlainen. Sisämaan kasvattina en osaa tätä kokonaan edes tunnistaa. Minun mereni on pääasiassa rannalta katseltua, ei veneessä koettua todellisuutta. Mutta valtameren rannalla osaan ymmärtää pienuuteni ja meren valtavuuden. Meri tavallaan jo tyynenä kauhistaa kokonsa ja voimansa takia. Rannikolla tai saaressa kasvanut on ehkä oppinut tietämään, etteivät mereltä kaikki palaa kotiin. Ihminen on hauras. Voisiko Jumala olla kuin meri? Ihmistä mittaamattomasti suurempi voi pelottaa ihmistä, mutta samalla se kiehtoo. Mutta voimastaan huolimatta tai ehkä juuri siksi meri myös kannattelee, kuljettaa ja toimii yhdistävänä tekijänä yksittäisten ihmisten ja kansojenkin välillä. Meriteitä pitkin on löydetty uutta, kuljetettu rahtia. Niin tehdään edelleen. Meri ylläpitää elämää ja liikettä. Sinä tahdot aina kantaa minua. Sinulle saa huutaa henki rauhaton. Löydän lohdutuksen, yö kun läsnä on. Kristittyjen, meidän, Jumala kantaa. Niin Hän on luvannut. Lupaus tuntuu lohdulliselta kun itse olemme oman elämämme meren ristiaallokoissa. Tai tuntuu että millään ei ole äärtä, ei määrää, eikä rantaa näy. Jumala on silloin myös siellä. Mutta Jumala on myös siellä missä tuntuu tyyneltä ja turvalliselta. Sunnuntaina on merisunnuntai. Se on kansainvälinen tapa kiittää meren mahdollisuuksista tuottaa yhteyttä. Kirjoittaja on seurakuntapastori