Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

En olisi suosinut etätyötä kaksikymmentä vuotta sitten, mutta moni asia on muuttunut –mielipiteenikin!

Työnteko on erilaista, palvelutyön osuus ja itseohjautuvuus ovat lisääntyneet. Laitteet antavat nyt mahdollisuudet etätyöskentelyyn. Etätyön hyvistä ja huonoista kokemuksista on jo paljon tietoa. Työn tehokkuus lisääntyy, kun työmatkat jäävät pois ja ihmiset voivat hoitaa tehtävänsä luovemmin ja rennommin. Aikaa säästyy. Hyvinvointi on parantunut. Perheiden yhdessäolo on lisääntynyt, mikä on ollut lapsille mieleistä. On toki toisenlaisiakin kokemuksia. Kovin vähän on kiinnitetty huomiota myönteisiin ilmastovaikutuksiin. Työmatkat ovat säästöä bensa- ja bussikuluissa, mutta päästöjen vähentyminen parantaa myös ilman laatua. On töitä, joita ei etänä voi hoitaa, mutta on myös ihmisiä, joille etätyö ei näytä sopivan. Sosiaalista nokikkain oloa työpaikalla on kaivattu. On sanottu uudistusten vähentyvän ilman yhteisiä istuntoja. Useimmille etätyö on kuitenkin ollut mieleistä ainakin joinakin päivinä. Kauan on tiedetty, että motivoituneilla ihmisillä on taipumus asettaa työtavoitteensa korkeammalle kuin esimiehet. Tämä toteutuu etätöissä. Johtaja, joka komentaa työväkensä työpaikalle, etsiikin ehkä enemmän omaa pätemistään kuin tuottavuutta. Monet uskovat yhä, että työtä tehdään ahkerammin pomon silmien alla. Hyvä esimies ei keskitä kaikkia resursseja työpaikalle yhtä aikaa tartuntariskien vuoksi. Joidenkin henkilöiden tehokkuus kärsii konttorissa olosta ja kokoontumisista pandemian aikana. Ilmastointihan voi levittää viruksia. Työn täytyy tuntua turvalliselta. Etätyö johtaa periaatteessa mahdollisuuteen pienentää konttoritiloja. Jotkin tehtävät, kuten laajat tilinpitosovellukset, edellyttävät isoja laitekapasiteetteja, joihin kotikoneet eivät riitä. Kaikilla ei myöskään ole kotona tiloja, joihin tietolaitteet tai kokoustamiset sopivat. Rajoituksista on voitava sopia. Useat yhteistyötehtävät voidaan hoitaa etäkokouksissa, mutta on myös esityksiä, joiden onnistuminen edellyttää kasvokkain oloa, jotta ilmeet ja elekieli ovat asian ymmärtämisessä mukana. Etätyö mahdollistaa eri paikkakunnilla olon, työskentelyn toisesta maasta ja ryhmien yhteistyön monesta maasta. Monet seikat puhuvat etätyön jatkamisen puolesta nyt, kun siihen on totuttu.