Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

”Välillä tuntuu, että olemme yksisilmäisempiä kuin koskaan”

Välillä tuntuu, että me aikuiset ihmiset olemme arjessamme yksisilmäisempiä kuin koskaan. Uskallus tarkastella valmiiksi pureskeltuja ratkaisuja raamien ulkopuolelta unohtuu. Ehkä se jää kiireen jalkoihin tai luotamme virkamieskoneiston aukottomuuteen. Sorrumme helposti muiden ihmisten lokerointiin tai kritisoimme äänekkäästi ratkaisuja, joiden taustoista emme ole ottaneet selvää. Se on tavallaan ymmärrettävääkin. DNA:ssamme on vielä tiukasti oikean ja väärän toimintatavan malli, olen huomannut. Sosiaalisen median muutaman lauseen mittainen keskusteluformaatti ei sekään auta tunnistamaan äänenpainoja, tarkoitushakuisuutta tai faktoja fiktiosta. Ristiriitaa voi aiheuttaa sekin, että tiedostavina yksilöinä meidän tulisi olla jotain mieltä, vaikka emme olisi todellisuudessa selvillä kokonaisuudesta. ”Yksi ei sulje pois toista tai vähennä sen arvoa. Päinvastoin.” Nuorempana on ymmärrettävää, että maailma näyttäytyy mustavalkoisena. Elämän kokemuksen karttuessa joko–tai-asettelun sijaan puheessa tulisi kuitenkin vilistä enemmän sanoja kuten toisaalta, vaihtoehtoinen, tavallaan tai mahdollisesti. Ärhäkästä vastakkainasettelusta ei seuraa mitään positiivista, paitsi ehkä hetkellisesti hyvää jääkiekkoa paikalliskamppailussa. Somemaailmassa en mustavalkoisista kommenteista jaksa yllättyä, mutta viime syksynä kouluverkkokeskustelun velloessa hämmästyin useampaan otteeseen erilaisista vastakkainasetteluyrityksistä. Keskusta-asuminen vastaan maaseutu. Niitä tuli niin poliittisilta tahoilta kuin kanssanokialaisilta. Huomasin hämmästyväni, ärsyyntyvänikin melko ankarasti. Itse en näe erilaisia alueita toistensa vastakohtina. Rakastan kauniita kaupunkeja ja puistoja. Niiden kaduilla aamukahvin kanssa kävely on mannaa sielulleni. Kotini on kuitenkin maalla, missä saan voimaa hiljaisuudesta, palaudun ja maadoitun luonnon keskellä. Nähdessäni ikkunasta vettä, metsää ja peltomaisemaa, asiat asettuvat mittasuhteisiin ja onnellisuus tulee lähelle. Pian koittaa kevät, jonka vehreydestä ja valosta nautin suunnattomasti. Toisaalta myös syksy on yksi suosikkivuodenajoistani. Luova työni kaipaa vastapainoksi systemaattista suorittamista. Arjestani löytyy aikansa unikekoilulle ja aamun tunneille venyville illanistujaisille. Niin kai meillä kaikilla. Yksi ei sulje pois toista tai vähennä sen arvoa. Päinvastoin. Jokapäiväisissä valinnoissamme on harmaan eri sävyjä koko skaalan leveydeltä. Viime viikkoina olen törmännyt vastakkainasettelua käsitteleviin erinomaisin teksteihin kuten Murtuuko megatrendi? – Maallemuutto voikin olla tulevaisuudessa suosittua (Sitran tulevaisuusselvitys) ja Älkää usuttako kaupunkilaisia ja maalaisia toisiaan vastaan (Reetta Rädyn kolumni). Erityisesti jälkimmäisen otsikko kiteyttää oman toiveeni kaikelle kunnan kehitystä koskevalle keskustelulle. Sillä kehittyä meidän pitää, mutta yhdessä, ei toistemme kustannuksella.