Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Ihminen on siitä hieno otus, että se osaa halutessaan kertoa pahasta olostaan – Siksi ilmastoahdistusta potevien nuorten tuska tulisi ottaa tosissaan

Perjantaina vietetään ilmastolakkoa niin Nokialla kuin muuallakin Suomessa. Myös aikuisia on houkuteltu jättämään työpäivä välistä ja osallistumaan lakkoon. Jos ilmastolakkopäivän viettäminen saa mukaansa myös aikuiset, lakko alkaa pikkuhiljaa muuttua nuorten hömpötyksestä vakavaksi asiaksi. Mutta miksi vasta silloin? Nuoruuteen liittyy vähättelevä puhetapa: kyllä se oppii, teinit on tuollaisia, kunhan kasvat isoksi ja niin edelleen. Tämän vuoden kuumin ilmastoaktiivi Greta Thunberg on taannoisilla esiintymisillään herättänyt ihailua, mutta vielä enemmän vihaa. Joissain puheenvuoroissa Thunbergilta on viety kokonaan toimijuus, ja hänet on nähty aivopestynä suurempien vaikuttajien pelinappulana. Ihminen on siitä hieno otus, että se osaa halutessaan kertoa pahasta olostaan. Siksi ilmastoahdistusta potevien nuorten tuska tulisi ottaa tosissaan. Ilmastoahdistukseen voi liittyä muitakin tunteita: tunne omasta voimattomuudesta, pelko tulevaisuudesta ja epäluulo päättäjiä kohtaan. Oireiden hoitamiseksi ei riitä oireilun leimaaminen teinien haihatteluksi. Tämän päivän nuoriso on se, joka elää muuttuvalla maapallolla 2000-luvun loppuun asti. Nuoruuteen kuuluu erityisen vahva uskottavuuden puute. Puhutaan vähättelevästi teiniangstista ja nuoruuden kipuilusta. Toisinaan ”teiniangsti” muuttuu masennus- tai ahdistusdiagnoosiksi ja ”laiskuus” tai ”motivaation puute” adhd:ksi tai lukihäiriöksi. Ja tämä muutos tapahtuu usein täysi-ikäisyyden kynnyksellä, jolloin ainakin periaatteessa ollaan jo aikuisia eikä enää lapsia. Oli ilmastoaktiivi Thunbergista mitä mieltä tahansa, häntä käsittelevässä keskustelussa nousee esiin pääosin yksi asia: ikä. Pikkutyttö siinä vähän uhittelee. Tällainen asenne ilmenee huolimatta siitä, että tulevaisuuden ympäristövaikutukset ovat nimenomaan nuorten asia. Tämän päivän nuoriso on se, joka elää muuttuvalla maapallolla 2000-luvun loppuun asti. Parasta mitä voimme nuorille antaa on ottaa heidän huolensa vakavasti. Vähättely ei aiheuta muuta kuin katkeruutta ja epäluottamusta, mutta ymmärtäminen ja empatia avaavat keskusteluväyliä moniin eri suuntiin.