Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Vielä vuosi sitten Jari Laitinen ja Tanja Laaksonen eivät olleet edes käyneet Nokialla - ”Että tällainen terassikin vielä!” pariskunta tuumaili Panimolla.

Nokian Panimon uuden terassin aukeamista odotellessaan Jari Laitinen vuodattaa niin sykähdyttävää nokialaista ylistystarinaa, että moista ei ole kuultu sitten Yli-Vainion ja Koiviston aikojen. Kaikki sai alkunsa maatiaiskissasta, jonka Laitinen kävi puolisonsa kanssa hakemassa lemmikikseen Viholan alueelta. Aiemmin pariskunta ei tiennyt Nokiasta juuri muuta kuin nimen, mutta kissanhakureissullaan he huomasivat, että täällähän on vesistö ympärillä ja kaikki olosuhteet muutenkin kuin tehty juuri heidän tarpeisiinsa. – Meillä oli aiemmin kesäpaikka Terälahdessa Maisansalossa, mutta se olisi jo vaatinut paljon remonttia, joten päätimme luopua siitä, Laitinen selventää. Kesäpaikka? Tarkoitatteko, että...? – Kyllä. Ollaan sen verran urbaaneja ihmisiä Hervannan betoniviidakosta, että tämä on meille kuin maaseutua, Tanja Laaksonen ennättää vastaamaan, ennen kuin Laitinen pääsee uudelleen ääneen. – Kun vaimo sitten näki ilmoituksen, että Viikiin rakennetaan uusia asuntoja... Olemme olleet hirveän tyytyväisiä. Kaikki on lähellä, kaupat ja kalapaikat ja kaiken lisäksi suora bussiyhteys Hervantaan. Tämä on hervantalaisen paratiisi, pariskunta tuumii juhlistaessaan samalla Panimon uuden terassin avajaisia. – Ja että tällainenkin on nyt sitten tässä vieressä. Paikalla on myös olutseura nimeltä Viholan Vaahtopäät. Heille terassin aukeaminen ei ollut yllätys, vaan hartaasti odotettu lisä eteläisen Nokian anniskelutarjontaan. Edellisestä rakkaan Panimon terassilla nautitusta oluesta on aivan liian kauan. Toki Panimon ympäristöönkin on tullut paljon lisää asukkaita, mutta Vaahtopäiden sympatiat ovat erityisesti pyöräilijöiden puolella. Etenkin niiden kaikkien maisemista nautiskelevien, kiireettömien kulkijoiden, joille jokainen taukopaikka on keidas, jossa voi kerätä voimia ja virkistäytyä esimerkiksi maittavan nestemäisen aterian parissa. – Ja pyörää saa kuulemma taluttaakin! kuuluu keventävä kommentti, jota sen sanoja saa saman tien katua raskaasti. – Saahan suakin! – Mutta vakavasti ottaen uudistus on tervetullut. Olemme tästä erittäin iloisia, Vaahtopäät kiteyttävät kylmät kesälagerit huulillaan. Joten tämä kesä Panimon kummipojilla meneekin nyt sitten uuden terassin ihanuutta ihmetellessä. Pakko kysyä, mitä ajattelitte sitten syksyllä tehdä? – Pannaan talvitakit päälle!