Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Pyryn jalkapallonuorten hyvä pelikään ei riittänyt

Pyry oli matkustanut tiistai-illaksi Poriin sarjakärki FC Jazzin vieraaksi P20-kakkosen otteluun. Kotijoukkue oli parempi maalein 4-2 (3-1). –  Teimme mitä voimme. Peli oli ihan ok. Olimme matkassa hiukan vajaalla kokoonpanolla, sillä vain kolme vaihtopelaajaa oli mukana, toteaa valmentaja Hannu Harju . Avausjaksolla Pyry onnistui kerran maalinteossa, kun 36. minuutilla keskikentän moottorina toiminut Eemil Vormisto onnistui kaventamaan lukemiksi 2-1. Peli oli vanhentunut 72 minuuttia Pyryn saatua toisen maalinsa. Viimeistelijänä maalitykki Roope Pöyhtäri. Tähän maaliin ottelun osumat jäivätkin. – Hyvällä taistelulla pystyimme pitämään luvut siedettävinä. Puolustus pelasi hyvin ja lukkona Lauri Rautamaan hyvä peli. Maalissa Rasmus Tervola otti monta kovaa koppia. Jäi hyvä fiilis, kun jätkät antoivat kaikkensa peliin. Pelin jälkeen pulahdimme Kirjurinluodolla veteen. Pyryn viimeinen kevätkierroksen ottelu on 30.kesäkuuta, kun Reimari saapuu Nokialle. Keskuskentällä pelattava ottelu alkaa kello 15.00. Kevätkierroksen jälkeen kolme parasta joukkuetta jatkavat pelejä Ykkösessä. Muut pelaavat Kakkosessa.