Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Enemmistö ei kiristäisi tuloveroa vanhustenhoidon laadun turvaamiseksi – Näin nokialaiset kansanedustajaehdokkaat vastaavat vaalikoneen kysymykseen

Varmistetaanko laatu vanhustenhoidossa tuloverotusta nostamalla? Tämä on yksi kysymys tuoreessa Nokian Uutisten ja Alma Median vaalikoneessa. Nokialaisista kansanedustajaehdokkaista enemmistö ei kiristäisi tuloveroa vanhustenhoidon laadun nostamiseksi. Näin vastasi esimerkiksi vihreiden ehdokas Piila Paalanen . –Vanhustenhoidon laatua pitää parantaa, mutta siihen on myös muita keinoja kuin verotuksen nostaminen, Paalanen sanoo. Hän jatkaa, että vanhustenhoidossa tarvitaan valvontaa, mitoitukset ja soveltuvuuskokeet sekä asennetta että inhimillisyyttä. Myöskään kumpikaan demariehdokkaista, Marko Asell tai Jari Roslöf eivät olisi kiristämässä tuloverotusta. –Hoivayhtiöiden verosuunnitteluun ja ylisuureen voitontavoitteluun puuttumalla saadaan resursseja vanhuksien hoitoon, Asell sanoo. –Tuloverotus on jo korkea. Pääomatulojen verotuksen kiristys on parempi vaihtoehto, Roslöf sanoo. Kokoomuksen Jari Kinnunen ei ota kantaa puoleen tai toiseen tuloveron nostamiseen. –Laatu nousee sopimuksissa asetettujen ehtojen noudattamisen valvonnan kautta. Laatu nousee, kun osataan kilpailuttaa. Laatu nousee, kun hoitajat saavat tehdä hoitotyötä, hän sanoo. Vasemmistoliiton Anneli Lehtonen olisi periaatteessa kiristämässä tuloverotusta, mutta toteaa, että veronkorotus on vain yksi keino parantaa laatua. Anne Nyman (vas) ei sen sijaan kiristäisi tuloverotusta. –Vanhukset pitää hoitaa hyvin, muttei se vaadi ansiotulon kiristämistä. Antakaa ihmisille kunnon töitä, joista maksetaan palkkaa niin kas: veroeurot kilisevät kassaan ja meillä on hyvin varaa hyvinvointivaltioon! Meidän on pidettävä huolta niistä, jotka eivät itse siihen pysty: sivistysvaltion mitta on siinä, miten se huolehtii heikoimmista. Sen puoleen on olemassa ammattiryhmiä, jotka kikkailevat ansiotulonsa kevyesti verotetummaksi pääomatuloksi: tällainen porsaanreikä pitää tukkia, ja ansiotuloista on maksettava ansiotulojen verotus. Rahaa hassataan vähemmän tärkeään kuin vanhukset, esimerkiksi pelkästään Pirkanmaalla sote- ja maakuntauudistukseen on mennyt yli 100 miljoonaa vuoden 2016 jälkeen. Yritystukia, joista osa on lepsusti myönnettyjä ja tarpeettomia, maksetaan miljardeja vuodessa. Esimerkiksi hoitajamitoituksen nostaminen 0,7 minimitasolle on arveltu maksavan koko maassa 250 miljoonaa, Nyman sanoo. Myöskään perussuomalaisten Tuomo Isokangas ei kiristäisi tuloverotusta. –Vanhustenhoidon laatua tulee nostaa muilla tulonsiirroilla, kuten vähentämällä toimimattomia yritystukia. Tuloveron kiristämistä ei aja myöskään kristillisdemokraattien Kaisu Paloheimo . –Vanhustenhoidonlaatua pitää nostaa ennen kaikkea lisäämällä valvontaa, työhyvinvointia ja johtamista! Kommunistien Pauli Schadrin olisi puolestaan valmis kiristämään tuloverotusta, mutta vain siinä tapauksessa, että yhteiskunta itse hoitaa vanhuksensa, eivät yksityiset yritykset. Tuloveroa kiristäisi myös puoluetoveri Erno O. A. Laitinen . Myös Jaakko Perttunen Eläinoikeuspuolueesta olisi valmis veronkorotuksiin. –Julkisten, verovaroilla rahoitettujen palveluiden perustasosta on syytä pitää kiinni palveluiden yhdenvertaisen saavutettavuuden takaamiseksi, joten tarvittaessa on veropohjaa myös laajennettava ja esim. pääomaverotuksen tasoa ja progressiivisuutta tarkistaa. Kiristys tulisi kohdentaa korkeisiin tuloihin. Tarpeen vaatiessa vanhustenhoidon laatua voidaan parantaa myös lainaan ottamalla. Investoinnit hoivatyöhön parantavat paitsi ikääntyvien ihmisten elämän laatua ja myös työllistävät väestöä ja lisäävät kotitalouksien kuluttamismahdollisuuksia, Perttunen sanoo. Tähtiliikkeen Sami Vehmas ei kannata tuloverotuksen kiristämistä. –Laatua pitää nostaa, mutta miten tuloverotus liittyy siihen? Hoivapalvelua tarjoaville yrityksille selkeät raamit ja sanktiot, jos asetetuissa raameissa ei pysytä, hän sanoo. Tähtiliikkeen toinen nokialainen ehdokas Jukka Malminen taas olisi valmis tuloverotuksen kiristämiseen. Liike Nytin Ilari Juslén ei kannata veronkorotusta. –Verotusta ei pidä kiristää mistään syystä. Kuntien pitää parantaa omaa ostamisosaamistaan ja kykyään seurata laatukriteerien toteutumista. Kansalaispuolueen ehdokas Lauri Huttunen ei ole vastannut vaalikoneen kysymyksiin. Nokian Uutiset järjestää yhdessä Pirkan Opiston kanssa vaalipaneelin Hempankaaressa keskiviikkona 20. maaliskuuta. Kahvitus alkaa kello 17.30 ja varsinainen tilaisuus kello 18. Vaalipaneeli lähetetään suorana osoitteessa www.nokianuutiset.fi. Paneeliin ovat ilmoittautuneet Ari Arvela (kesk), Marko Asell (sd), Tuomo Isokangas (ps), Jarmo Kontkanen (sin), Anneli Lehtonen (vas), Piila Paalanen (vihr), Kaisu Paloheimo (kd), Sami Vehmas (tl) ja Sofia Vikman (kok).