Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

Vaalikoneilla on merkitystä äänestyspäätöksissä

Internetin vaalikoneet tulivat suomalaiseen politiikkaan ryminällä viime vuosikymmenellä. Vaalikoneet eivät jääneet lyhytaikaiseksi villitykseksi, vaan ne muuttuivat olennaiseksi ja tärkeäksi välineeksi niin ehdokkaille kuin äänestäjille. Politiikan suurkuluttajille vaalikoneet ovat viihdettä, mutta vähemmän politiikkaa seuraaville – etenkin nuorille – ne voivat olla jopa pääasiallinen kanava tiedon saamiseen äänestyspäätöksen pohjaksi. Tampereen yliopiston politiikan tutkijan Sami Borgin mukaan viime eduskuntavaaleissa vaalikoneet olivat alle 30-vuotiaiden keskuudessa suosituin tapa seurata vaaleja ja saada tietoa vaaleista. Alma Median vaalikone avataan tänään myös Nokian Uutisten verkkopalvelussa. Mukana on yhtä vailla kaikki nokialaiset kansanedustajaehdokkaat. Vaalikoneessa on 20 kaikille yhteistä kysymystä ja viisi vaalipiirikohtaista kysymystä jokaisesta vaalipiiristä. Vaalikoneet eivät voi kokonaan korvata laajaa perehtymistä yhteiskunnallisiin asioihin ja ehdokkaiden esiintymisen seuraamista mediassa ja paikan päällä. Ne tarjoavat kuitenkin helpon tavan saada tietoa tietyn ehdokkaan näkemyksistä ja etenkin vertailla eri ehdokkaita kätevästi. Kaikki keinot suomalaisten äänestysaktiiviisuuden lisäämiseksi ovat tervetulleita. Kun vaalikoneilla on aitoa merkitystä etenkin nuorten vaalikäyttäytymisessä, pitää ne ottaa vakavasti. Niiden toiminnasta ja kysymysten asettelusta on tärkeää käydä avointa keskustelua.