Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

HC Nokian C-junioreiden luistin tökki Helsingissä – piste tuli kuitenkin kotiin tuomisiksi

HC Nokian C-junioreiden Helsingin viikonloppu toi yhden sarjapisteen. HIFK otti kuitenkin voiton jatkoajalla maalein 3–2 (1–1, 1–0, 0–1, 1–0). Toisessa ottelussa Jokerit otti selvän voiton HC Nokiasta maalein 10–4 (3–1, 4–2, 3–1.) IFK:ta vastaan HC Nokian Markus Kytö tasoitti avauserän lopussa kotijoukkueen johdon. Saman teki Patrik Juhola kolmannen erän loppuhetkillä. Hänen rangaistuslaukauksensa ei jatkoajalla sen sijaan onnistunut ja puoli minuuttia ennen jatkoajan päättymistä kotijoukkue iski voittomaalin. Matti Järvenpää urakoi HC Nokian maalin suulla 45 torjuntaa. Jokereita vastaan HC Nokian Eemeli Hellsten iski ylivoimalla johto-osuman, mutta sitten Jokerit karkasi jo 6–1-johtoon ennen HC:n Hugo Körkön ja Rasmus Koivulan kavennusosumia. HC Nokian neljännen maalin teki Ville Keskinen . HC Nokian sarjakausi ikäluokan SM-sarjassa päättyy ensi viikonloppuna. Lauantaina Tampereella on vastassa Ilves, sunnuntaina Nokian jäähallissa Kärpät. Kotipeli alkaa kello 11.30.