Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Nokian Uutiset oli testaamassa viiden eri grillin kuumiakoiria – "Moni ajattelee, että Koiran osaa tehdä kuka vain, mutta ei se niin yksinkertaista olekaan"

–Ihminen voi elää 50 vuotta tietämättä mitään tällaisesta ihanuudesta kuin Kuumakoira, ja sitten yhtenä päivänä valaistua viidellä eri grillillä. Lausahdus on Tiina Laakkosen suusta, jonne on hieman aiemmin kadonnut kaksi ja puoli Kuumista. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoiseksi Kuumakoira-testaajaksi lupautunut Nokian kaupungin elinkeinojohtaja nautti sokeroituja makkaramunkkeja reilussa parissa tunnissa kunnioitettavat 1039,5 grammaa. Laakkonen ei ollut yksin, sillä puolitieteellisen testiryhmän muut jäsenet Päivi Koskinen , Sanna Löfgren , Timo Osmonen ja Turkka Rikkonen tekivät täsmälleen saman urotyön. Vierailujen kohteina olivat Torin Grilli Pirkkalaistorilla, Nokian Autogrilli Kennonokan parkkipaikalla, Terhin kioski Rälssikadulla, Grilli Pia & Katja Siurossa sekä Aaroninkorven kioski Pinsiöntiellä. Jotta syömäurakasta ei paisuisi aivan niin valtaisa, Kuumikset puolitettiin. Jokainen tuote valmistettiin viimeistä piirtoa myöten kunkin grillin omien työtapojen ja tottumusten mukaan unohtamatta huolella valittuja raaka-aineita. Juuri se tekikin testistä haastavan. Ryhmä havaitsi, että sama tuote voi olla joka paikassa hieman erilainen, mistä todennäköisesti aiheutuvat kiistat siitä, mikä on " se oikea Koira", koska jokainen grilli luo Kuumiksiinsa omat pienet säväyksensä. Ryhmä päätteli, että ihmisellä tiskin takana on paljon vaikutusta. Se on seikka, joka tekee jokaisesta tuotteesta uniikin, kun esimerkiksi sipulin tai sinapin määrät vaihtelevat. Myös Kuumisten koot vaihtelivat, mikä näyttää olevan suoraan verrannollinen Koiran kuluttajahintaan. Yksi merkillepantava havainto oli se, että vaikka ryhmä oli liikkeellä keskellä päivää, kaikki samaan aikaan grillille osuneet lounasruokailijat ostivat Kuumiksia. –Kuumakoira on siis näköjään oikeasti suosittu eikä mikään myytti. Kaiken lisäksi Kuumis saa heti aikaan keskustelua ja se näköjään otetaan helposti puheeksi grillijonossa, ryhmässä tuumittiin. Ryhmän yleisarvosana kaikille maistelluille oli "kerrassaan herkullinen". –Oli hieno huomata, kuinka grilleillä on mahtavaa porukkaa töissä ja palvelukin on superia, Timo Osmonen kehuu. –Nykyään grillejä hieman aliarvostetaan, mutta nämä olivat kaikki aivan uskomattomia ihmisiä, jotka tekevät tosi hienoa duunia. Moni ajattelee, että Koiran osaa tehdä kuka vain, mutta ei se niin yksinkertaista olekaan. Joka tapauksessa kyse lienee ehkä yhdestä maailman nopeimmista pikaruoista. –Ennakkoluulot pois ja kokeilemaan, kuinka nopeasti sen oikeasti saa, kehottaa Päivi Koskinen kiireisen yrittäjän kokemuksella. Myös Koiran markkinoinnissa myönteisempi sävy saattaisi olla paikallaan. –Koirasta puhutaan, että onpa vähän erikoinen: sokerimunkki ja makkara. Miksi ei sen sijaan sanota, että tämä on aivan loistava suolaisen ja makean yhdistelmä, Tiina Laakkonen pohtii. Turkka Rikkonen: Autogrillillä erinomaista oli paitsi sinappi, myös kokonaisuus. Omasta mielestäni siinä oli kaikki kohdallaan, hyvä munkki ja hyvä makkara ja kaikkia mausteita sopivasti. Toinen onnistuminen oli Siuron grillillä, jossa oli samoin hyvä munkki ja hyvä makkara, eivätkä mausteet vieneet liikaa makuja pois. Sanna Löfgren: Torin grilli vei Koiraneitsyyteni ja päällimmäiseksi jäi mieleen että onpas tämä suolaisen ja makean liitto mielenkiintoinen. Ja sitten kun mentiin Autogrillille, se oli taivaallinen sokerimunkkeineen. Kaikki oli kohdallaan. Kaikki muut olivat hyvyydessään mielestäni täysin tasaväkisiä. Päivi Koskinen: Torin grillillä tykkäsin siitä, että mausteita oli reilusti. Tykkään etenkin sipulista ja sitäkin oli paljon, mikä tosin varmaan jakaa mielipiteitä. Autogrillillä oli paras sinappi ja paras sokerointi, sen sijaan Terhillä ja Siuron grillillä oli parhaat makkarat, eikä ollut huono Aaroninkorvessakaan. Tiina Laakkonen: Torilla söin elämäni ensimmäisen Kuumakoiran ja pidin sipulin runsaudesta, mutta sitten kun mentiin Autogrillille, tuotteessa oli enemmän makeutta ja sinappikin oli mielestäni aivan omaa luokkaansa. Aaroninkorven kioskilla kiittelen kurkkusalaatin runsautta. Timo Osmonen: Jokaiselta grilliltä ja jokaisesta Koirasta löytyi joku oma juttu. Torilla se oli maustemäärä, kun tykkään itse mausteista ja nimenomaan sipulista. Autogrillin munkki oli huikea, mutta Terhin makkaran koostumus oli ihan eri kuin muilla. Samoin Siurossa makkara maistui erinomaisella ja taas Aaroninkorven kioskilla se oikein napsahti. Kaikki olivat hyviä ja erilaisia ja menen varmasti kaikille näille grilleille uudestaan. Tämän nokialaisen perinneherkun kehitti puolivahingossa 1960-luvulla Teodor "Teutori" Leppänen Leipomosta pilkkahinnalla ostetut ”vanhentuneet” sokerimunkit löysivät Teutorin grillin höyryssä uuden elämän ja saivat väliinsä makkarantumppeja, jotka olisivat ehkä muuten jääneet kokonaan myymättä. Kuumakoira sai oman virallisen juhlapäivänsä vuonna 2008. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana myös Nokian kaupunki. Mainittakoon, että Kuumakoirapäivän "isä" Mikko Salonen pitää hallussaan Kuumiksen syönnin maailmanennätystä. Vuonna 2009 Ennätystehdas -ohjelmassa Salonen haukkeli 4,5 koiraa viidessä minuutissa. "Jo maistuu munkki vanhempikin, kun sen taiten höyryttää." "Koiran mausta se kissakin haukkua anelee." Nokialaisia grillisanontoja