Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Pyryn B-junnujen luistin kulkee: "Nyt näytetään, että paikka Mestiksessä kuuluu ensi kaudella meille"

Pyryn B-juniorijoukkueen kausi alkoi syksyllä ennen ensimmäistäkään peliä pettymyksellä, kun anottua ikäluokan Mestispaikkaa ei saatu. Sen takaiskun ei annettu jäädä vaivaamaan, sillä pelilliset otteet Suomisarjassa ovat olleet vakuuttavia. Joukkue on voittanut tähän asti pelatuista 25:stä ottelusta 24. Ainoa tappio tuli syyskaudella Harjavallassa, kun Pyry oli matkassa pienellä kokoonpanolla. Ensi kaudella Mestikseen? Suomisarjan karsintavaiheessa Pyry voitti 17 ottelua. Tammikuussa käynnistyneessä Suomisarjan lohko kakkosessa alkoi toinen pelikierros, jonka avauksessa lauantaina Pyry voitti kotijäällä Forssan Palloseuran 10–3. Pyry on lohkon kärjessä puhtaalla pelillä, seitsemällä voitolla. –Treenistä ei tingitty yhtään, vaikka syksyllä sitä Mestispaikkaa ei saatukaan. Nyt näytetään, että se paikka kuuluu Pyrylle ensi kaudella, kertoo Pyryn päävalmentaja Sami Kalliosalo . Joukkue koostuu vuonna 2001 syntyneiden ikäluokasta, eli pelaajat täyttävät tämän vuoden kuluessa 18 vuotta. Harjoituksia on neljästi viikossa ja pelit päälle. Lukiota käyville on tarjolla lisäksi kahdesti viikossa aamujäitä. Useat joukkueen pelaajista ovat saaneet vastuuta jo A-ikäluokan otteluissakin. –Aina löytyy kehityskohteita. Hyökkäyspeli on hyvällä mallilla, viisikkopuolustaminen on nyt teemana, jotta se sujuisi kauden ratkaisupeleissä. Hyvistä pelaajista kilpaillaan Pyryn B-junioreiden tämän kauden tavoite on voittaa lohko ja päästä kauden huipentavaan Kuortaneella pelattavaan lopputurnaukseen. –Sitä kautta Pyrylle sitten aukenisi se sarjapaikka ensi kauden B-ikäluokan Mestikseen. Toinen iso tavoite on kehittää kevätkauden aikana pelimiehiä ensi kauden A-ikäluokkaan. –Koko seuran tasollakin eli edustuksesta A- ja B-ikäluokkiin on tavoitteena lähivuosina saavuttaa ja vakiinnuttaa Mestiksen sarjapaikat. Pelaajalahjakkuuksia on Pirkanmaalla jakamassa paljon seuroja Tampereen suurista, Ilveksestä ja Tapparasta lähtien. –Hyvistä pelaajista kilpaillaan, se on selvä. Meidän pitää pystyä Nokian hyvillä olosuhteilla ja pätevällä valmennuksella vastaamaan tähän haasteeseen. –Toisaalta on myös hyvää yhteistyötä. Tapparalta on saatu valmennuskoulutusta Pyryn ja HC Nokian valmentajille. Samaten se tekee mahdolliseksi pelaajaliikenteen seurojen välillä. Pelaajapolut ovat Sami Kalliosalon mukaan Nokialla nyt hyvässä mallissa. Siitä yhtenä esimerkkinä ja merkkipaaluna on täksi kaudeksi saavutettu yhteistyösopimus Pyryn ja HC Nokian kesken, jonka mukaan HC Nokia vastaa nuorimmista juniori-ikäluokista, Pyry B-ikäisistä ylöspäin.