Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone

NoU venyi voittoon ringeten SM-sarjan kärkiottelussa – Lahtivirta iski voittomaalin 23 sekuntia ennen peliajan päättymistä

NoU kaivoi voiton Espoosta, kun sarjan kärkiseurat kohtasivat neljännen ja viimeisen kerran kauden SM-runkosarjassa. EKS haki edellisessä ottelussa Nokialta tasapelin. Leppävaaran jäähallissa NoU palasi voittokantaan maalein 5–6 (1–3, 1–0, 3–1, 0–2). NoU:n peli kulki mallikkaasti ottelun alussa ja päätöserässä. Välillä rengas totteli paremmin kotijoukkuetta, EKS vei keskimmäiset erät maalein 4–1. NoU:n muutaman pelaajan puuttuessa kokoonpanosta penkin päästä hyppäsi kaukaloon Kati Koskelin . Hän iski NoU:n 1–1-tasoituksen. Elina Raesola muutti lukemat 1–3:een. Molemmat maalit syntyivät NoU:n pelatessa alivoimalla. Kun kotijoukkue maalasi kolmannessa erässä kolmesti Roosa Salosen NoU:n yhtä osumaa vastaan, lähdettiin päätöserään lukemista 5–4. Kaisa Hurske laukoi NoU:n tasoihin ja Ronja Lahtivirta voittomaalin 23 sekuntia ennen peliajan päättymistä. NoU on varmistanut runkosarjan voiton Sarjaa on jäljellä kaksi pelikierrosta. NoU tulee voittamaan runkosarjan. Kakkospaikasta ja kotiedusta käyvät kovaa kisaa EKS ja Lapinlahti. Yhtä tiukka taistelua käydään viimeisillä kierroksilla viimeisestä pudotuspelipaikasta Lahden ja Luvian kesken. Näistä parempi on NoU:n tuleva välierävastustaja.