Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Kirja: Ensin syntyi Sofia, sitten kehitysvammaisten hoivakoti Sofiakylä Pitkäniemen alueelle

Sydän oikealla puolella - Janita Virtanen (Bazar-kustannus, 2019) Tällaisia tarinoita tarvitaan. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Miksi? - sitä me emme tiedä, emmekä ymmärtäisi vaikka tietäisimmekin. Pääasia on, että asioista puhutaan ja kirjoitetaan. Asiallisesti ja ehdottoman realistisesti. Sama pätee suhtautumisessa elämään. Se on tosiasia, joka Riitta Peltosenkin piti allekirjoittaa vuonna 2001, jolloin hänelle syntyi vaikeasti kehitysvammainen tytär. Sofia mullisti koko perheen elämän. Entiseen ei ollut enää paluuta. Alkoi uusi aika, jossa jokainen päivä on kohdattava kysymyksinä, joihin eilinen ei opettanut vastaamaan. Sofian ansiosta Riitta Peltonen on löytänyt vastauksia. Kirjan esipuheessa hän pukee asian sanoiksi seuraavasti: "Miten elämäni olisi mennyt, jos Sofia ei olisi syntynyt? Sen tiedän, että ilman häntä olisin aivan erilainen ihminen ja arvomaailmani olisi aivan toisenlainen. Sofia tuli maailmaan opettamaan minua ja monia muita ympärillään." Kirja kuljettaa lukijaansa Riitta Peltosen ajatusten siivittämänä Sofian syntymän vaiheisiin ja lapsuuteen, ensihämmennyksen jälkeiseen heittäytymiseen taisteluun lapsen parhaaksi ja lopulta kehitysvammaisille tarkoitetun Sofiakylän perustamiseen Pitkäniemen alueelle. Kuten Peltonen itse sanoo: "Ajatus Sofiakylästä lähti omasta tarpeestani saada tietoa ja tukea, ynnä turvallinen paikka Sofialle, mutta siitä tuli ennen kaikkea keino auttaa muita." Näillä ajatuksilla tämä kirja on lastattu täyteen hyvää. Se suorastaan tulvii sitä huolimatta kaikista niistä vaikeuksista, joita tekstissä tuodaan esiin. Jaksaminen on tärkeä sana. Samoin sopeutuminen. Niin myös usko ja yrittäminen. Elämä itsessään on vielä tärkeämpi. Se, miten me suhtaudumme omaan elämäämme, itseemme ja - mikä tärkeintä - muihin ihmisiin, ei määrittele sitä kummalla puolella sydämemme on, vaan sen, ettei sillä ole mitään merkitystä. Kunhan se vain on paikallaan. "Sofia tuli maailmaan opettamaan minua ja monia muita ympärillään." Riitta Peltonen Sofian äiti, yrittäjä, Sofiakylän perustaja