Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Päätökset läpi esitysten mukaisesti – Siuron ja Linnavuoren kehittämistä koskevaan aloitteeseen lisättiin valtuustossa toivomusponsi

Nokian kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina esityslistalla olleet asiat kaupunginhallituksen päätösehdotusten mukaisesti. Niinpä Nansotalon kiinteistön kaavamuutosehdotus etenee, ja vanhan tehdasrakennuksen viereen voidaan päästä rakentamaan kerrostaloja jo tänä keväänä. Lisäksi päätettiin, että Nokian kaupunki ryhtyy HINKU-kunnaksi ja sitoutuu tavoittelemaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. HINKU tarkoittaa hiilineutraalia kaupunkiseutua, ja se on hyväksytty Tampereen kaupunkiseudun ilmastotavoitteeksi. Kaikki neljä kokouksessa esillä ollutta valtuustoaloitetta merkittiin loppuun käsitellyiksi. Näin ollen liikennemerkkien sijoittelun johdonmukaistamista jatketaan, Siuroon Jussinkujalle ei rakenneta kääntöpaikkaa eikä laajempaa selvitystä Nokian keskustan kehittymisestä 1950-luvulta alkaen tehdä. Aloitteeseen Siuron ja Linnavuoren alueen kehittämisestä päätettiin, että kehitystyötä jatketaan osana kaupungin normaalia suunnittelutyötä. Valtuusto hyväksyi aloitteeseen yksimielisesti Tuomo Nenosen (sd) esittämän ja Roope Lehdon (sd) kannattaman toivomusponnen. Siinä esitetään, että Siuron ja Linnavuoren osayleiskaavan laadinnassa Nokian kaupungin palvelualueet ottavat huomioon alueen asukkaitten esittämät ehdotukset ja että Knuutilan alueen kaavoittamisesta ja tulevasta käytöstä käytäisiin laajempi keskustelu. Kommunistien valtuutettu Pauli Schadrin jätti kokouksessa myös yhden uuden valtuustoaloitteen, joka koski Kavolinmäen puistotietä.