Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Nokialla on ollut vasta muutamia influenssatapauksia, mutta merkkejä epidemian alkamisesta alueella on – vielä voi ottaa rokotuksen

Influenssa ei ole vielä tänä talvena levinnyt laajasti Nokialla. Yksittäisiä sairastumistapauksia on tullut Nokian terveyskeskuksen tietoon muutamia. Ensimmäiset sairastumiset olivat jo joulukuussa. –Sairastuneiden oireet ovat olleet tyypillisiä influenssan oireita, kuten korkeaa kuumetta, lihaskipua ja pääsärkyä sekä influenssaan kuuluvia flunssan oireita, Nokian terveyskeskuksen vt. johtava ylilääkäri Raija Järvenpää kertoo. Viime vuonna influenssaepidemia oli Nokialla vallalla jo helmikuussa ja tapauksia todettiin vielä huhtikuussa. Helmikuun alussa Tampereen yliopistollisesta sairaalasta kerrottiin Alma Medialle influenssakäyrien lähteneen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella selvään nousuun. Valtaviruksena näyttäisi Taysin infektiolääkäri Pertti Arvolan mukaan olevan H1N1, johon tänä vuonna annettu influenssarokote antaa hyvän suojan. Rokotuksen ottaminen ei ole myöhäistä vieläkään. Nokian terveyskeskuksen vt. ylilääkärin Raija Järvenpään mukaan rokotteen ottamisen lisäksi influenssatartunnan voi yrittää välttää hyvällä käsihygienialla. Ehdoin tahdoin ei myöskään kannata vierailla sairastuneiden luona. –Riskiryhmät saavat rokotteita edelleen maksutta niin kauan kuin niitä riittää. Rokotteen voi käydä ottamassa esimerkiksi terveyskioski Nosteessa, vs. osastonhoitaja Anne Kemppainen Nokian neuvolasta kertoo.