Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Renkaita rikkoneiden päällystevaurioiden paikkaus ei välttämättä kestä – pahimmassa tapauksessa Nokian moottoritien toinen kaista joudutaan paikoin sulkemaan

Vaarallinen päällystevaurio rikkoi ainakin 16 auton renkaat sunnuntai-iltana Nokian moottoritiellä Pitkäniemen liittymän kohdalla Pirkkalan suuntaan ajettaessa. Reiät paikattiin kiireellisenä työnä vielä sunnuntai-iltana. Ely-keskuksen tienpidon suunnittelu -yksikön päällikkö Heikki Ikonen kertoo, että paikkauksessa käytetty pikapaikkamassa kestää pienillä teillä melko hyvin, mutta moottoritiellä ei niinkään. – Nokian moottoritie tutkitaan tarkasti pikapaikkauksen jälkeen. Pahimmassa tapauksessa toinen kaista joudutaan paikoin sulkemaan. Ja joka tapauksessa päällystevauriot on korjattava kunnolla ensi kesänä, Ikonen sanoo. Tähän aikaan vuodesta liikenteessä kannattaa aina olla erityisen varovainen. – Viime viikonloppuna satoi vettä ja lämpötila oli plussan puolella. Teiden varsille syntyi suuria sulamislätäköitä. Sellaiseen ajaminen kovalla vauhdilla on todella vaarallista. Siinä voi joutua vesiliirtoon. Ja jos lätäkön alla on päällystevaurio, sitä ei huomaa. Teissä olevista päällystevaurioista pitää aina ilmoittaa Tienkäyttäjän linjaan numeroon 0200 2100. Jos tiessä oleva vaurio on todella paha, kannattaa soittaa hätäkeskukseen. Toimi näin, jos vahinko sattuu Jos vahinko sattuu, on erityisen tärkeä varoittaa muuta liikennettä, jotta lisävahingoilta vältytään. Varoittaminen pitää kuitenkin tehdä omaa turvallisuuttaan vaarantamatta. Reikäkohtaan voi laittaa vaikka varoituskolmion. Mikäli puhelimessasi on 112-sovellus, sen välilehdeltä voi soittaa Tienkäyttäjän linjalle. Tällöin puheluun vastaava päivystäjä saa tietää tarkan sijaintisi. Android-laitteeseen voi ladata myös Paalu-sovelluksen, joka kertoo sijaintisi ja siihen liittyvät tierekisteritiedot: tienumeron, tieosan ja paalun. Heikki Ikosen mukaan varsinainen kelirikko alkaa yleensä vasta maaliskuussa. – Tulevan kelirikon laatua on vielä vaikea ennustaa. Kovien pakkasjaksojen vuoksi routa on tänä vuonna syvällä, Ikonen sanoo.