Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Nokialaistaiteilija vangitsee tauluihinsa hetkiä ihmisten elämästä, omaansa unohtamatta – Janne Kukkosen taiteessa hiljaisuus on kultaa

Ranuan soisissa metsissä ympärillä soi usein vain hiljaisuus. Suurien saappaiden jäljissä oli turvallista kulkea ja katsella, miten isän silmät tallensivat luonnon tuhannet värisävyt ja siirsivät ne käsien kautta canvakselle. Isä maalasi öljyväreillä, pojalle riittivät lyijykynä ja paperi. –Kun isä kuoli maksasyöpään ollessani kahdeksanvuotias, kaikki hänen maalinsa jäivät minulle. Olin aina tykännyt piirtää, mutta vasta yläasteella iski polte oppia maalaamaan, Janne Kukkonen muistelee. Hän asteli kansanopistoon, niiden ihmisten puheille, joita hänen isänsä oli aikanaan perehdyttänyt maalaamisen saloihin. Opettaisitteko nyt vuorostanne minua, hän kysyi, ja vastaanotto oli odotetunlainen. Mieleen on jäänyt erityisesti Eero Österberg , kuvataiteilija ja opettaja hänkin, josta tuli ajan myötä myös Kukkosen innoittaja. Se ruokki yläasteella syttynyttä poltetta, ja parikymppisenä Kukkonen lähti Etelä-Karjalan ammattikorkeakouluun opiskelemaan kuvataidetta. –Tutustuin opiskellessa moniin eri tekniikoihin, mutta mikään ei onnistunut syrjäyttämään öljyvärejä. Toki piirrän myös lyijykynällä edelleen, ja hahmottelen sillä näkemiäni asioita, mutta olen innostunut myös valokuvaamaan luontoa ja maalaamaan kuvista. Syksyllä kaikki on paremmin Valokuvat ovat oiva tapa tallentaa muotoja ja tilanteiden tunnelmia. Varsinaiset värisävyt sekä valon ja varjojen harmonia on kuitenkin tallennettava pään sisään, sillä niille valokuvat eivät tee oikeutta. Jos luonnossa paljon muutenkin liikkuva Kukkonen saisi päättää, hän maalaisikin aina ulkona, mutta valitettavasti ilmojen herra on joskus toista mieltä. Pikkupakkanen ei öljyväreillä maalatessa tosin haittaa, mutta esimerkiksi vesisade tai paukkupakkanen ajavat taiteilijan muutaman nopean siveltimenvedon jälkeen nopeasti sisätiloihin. –Kaikissa vuodenajoissa on puolensa, ja talvellakin lumesta löytyy mitä erilaisempia värisävyjä. Eniten olen ehkä kuitenkin syksyihminen, sillä silloin luonto on ihmeellisimmillään ja harrastusmahdollisuudet parhaimmillaan. Syksy on aikaa, jolloin Nokialle kotiutunut Kukkonen pakkaa metsästyskamppeensa ja lähtee kotikonnuille lintumetsälle. Olipa saaliina sitten mikä tahansa kanalintu, se päätyy aina myös omien käsien kautta omalle lautaselle. Tarkkailijana mukana hetkissä Niin metsästyksessä kuin metsässä muutenkin on tiettyä hiljaisuutta, mikä kiehtoo tarkkailijaksi tunnustautuvaa Kukkosta. Hänen tauluissaan on kuvattu hylättyjä aittoja, hiljentyneitä maataloja, omiin touhuihinsa tai vaikkapa päiväunien maailmaan uppoutuneita ihmisiä. Kukkonen tekee tilaustyönä myös muotokuvia, mutta niitä lukuun ottamatta hänen maalaamansa ihmiset eivät katso ikuistajaansa silmiin. Siitä tulee omituinen tunne, ikään kuin katselisi toisen ihmisen elämää juuri sillä yhdellä tietyllä hetkellä lasin läpi, tai ehkä sen kuuluisan näkymättömyysviitan alta. Ehkä juuri siksi Kukkosen maalaustapa on nopea ja voimakas, ovathan hetket niin nopeasti ohikiitäviä. –Jos inspiraation aalto on ihan valtava, taulu voi syntyä tunnissa. Mutta se vaatii täydellisen keskittymisen, silloin lapset eivät saa tulla koputtelemaan olkapäähän, Kukkonen nauraa. Hän jatkaa, että etenkin kaksi vanhinta tytärtä ovat innokkaita taiteilijoita, joskin vielä nopeampia kuin isänsä. Se on jännittävää, sillä vaikka Kukkosellakin on monta veljeä, kenellekään muulle taiteilijansielu ei ole periytynyt. Tai no, yksi heistä olisi kuulemma oikein taitava piirtäjä, jos vain haluaisi. Mutta erinomaisia kannustajia he ovat, Kukkonen lisää, eivätkä laittaisi hanttiin, jos Kukkonen jonain päivänä jättäisi neljän veljeksen perustaman perheyrityksen taakseen ja siirtyisi täyspäiväiseksi taiteilijaksi. –Se on sellainen hullu haave, jollainen varmaan on kaikilla. Olisihan se upeaa, jos voisi keskittyä täydellisesti taiteeseen. Tämä voi kuulostaa tyhmältä, mutta kyllä minä uskon, että silloin pystyisin tekemään ihan oikeita mestariteoksia.