Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Nokian Renkaiden loppuvuoden tulos oli odotettua parempi, silti laskua edellisvuodesta – Suuret investoinnit suitsivat tämän vuoden näkymiä

Nokian Renkaiden vuoden 2018 viimeisen neljänneksen tulos heikkeni vuoden takaisesta, mutta oli silti parempi kuin mitä analyytikot olivat odottaneet. Liiketulos oli loka-joulukuussa 117,2 miljoonaa euroa kun vuotta aiemmin liiketulosta syntyi 122,6 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos parani hieman vuoden viimeisellä neljänneksellä ollen 0,70 euroa per osake. Vuosi sitten vastaavaan aikaa tulos oli 0,69 euroa per osake. Factsetin keräämä 20 analyytikon konsensusennuste odotti viimeiseltä neljännekseltä 113 miljoonan euron liikevoittoa ja 0,58 euron osakekohtaista tulosta. Liikevaihto laski vuodentakaiseen verrattuna ja jäi myös analyytikkojen odotuksista. Loka-joulukuussa yhtiön liikevaihto oli 473,6 miljoonaa euroa, kun analyytikot ennakoivat 485,8 miljoonan liikevaihtoa. Myös osinkoehdotus oli analyytikoiden odotuksia heikompi. Nokian Renkaiden hallitus esittää yhtiökokoukselle 1,58 euron osinkoa osakkeelta, kun analyytikot odottivat 1,60 euron osinkoa. Vuotta aiemmin osinkoa jaettiin 1,56 euroa osakkeelta. Heti tulosjulkistuksen jälkeen Nokian Renkaiden kurssissa ei näkynyt suurta heilahdusta. Pari tuntia myöhemmin puoli viiden aikaan iltapäivällä Nokian Renkaiden osake oli kivunnut 3,8 prosenttia 30,39 euroon. Tavoitteet Venäjällä, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa Tänä vuonna Nokian Renkaat odottaa liikevaihdon vertailukelpoisilla valuutoilla kasvavan ja liikevoiton olevan suunnilleen vuoden 2018 tasolla. Viime vuonna päivitetyn strategian mukaisesti Nokian Renkaat hakee lisäkasvua Venäjällä, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Yhtiön vuosien 2019–2021 keskeisiä tavoitteita ovat markkinoita nopeampi kasvu, terve kannattavuus ja yli 50 prosentin osinko nettovoitosta. Yhtiö huomauttaa, että investointiohjelmien vuoksi vuoden 2019 liikevoitto sisältää merkittäviä ylimääräisiä liiketoiminnan kuluja vuoteen 2018 verrattuna. Nokian Renkaiden toimitusjohtajan Hille Korhosen mukaan rakennustyöt yhtiön uudella Yhdysvaltojen tehtaalla ja Raskaiden Renkaiden kapasiteetin laajentaminen Suomessa etenevät suunnitelmien mukaan. Myös Espanjan testikeskusprojekti on hänen mukaansa aikataulussa. –Kaikki nämä investoinnit ovat tärkeitä projekteja meille, kun olemme nyt aloittaneet seuraavan kasvuvaiheemme. Tavoitteenamme on kaksinkertaistaa myyntimme Pohjois-Amerikassa ja kasvattaa myyntiämme 50 prosenttia Keski-Euroopassa seuraavan viiden vuoden aikana, sekä olla jatkossakin markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Venäjällä, Korhonen kommentoi tulosjulkistuksen yhteydessä. Nokian Renkaiden suuret kilpailijat Goodyear ja Continental ovat antaneet viime aikoina signaalia epävarmuuden lisääntymisestä rengasmarkkinoilla. Continental varoitti jo syksyllä vuoden 2019 näkymien olevan epävarmat, ja toinen kilpailija Goodyear ilmoitti jo ennalta alkuvuoden tuloksen jäävän heikoksi. Korhonen arvioi, että myös vuonna 2019 rengasmarkkina on erittäin kilpailtu, mikä voi tarkoittaa painetta hintojen laskulle. –Olemme lisänneet henkilöstön määrää Suomen tehtaalla valmistautuaksemme kasvuun ja tukeaksemme tavoitteitamme eri markkinoilla. Olemme valmiita sopeuttamaan Suomeen lisätyn kapasiteetin käyttöastetta, koska Keski-Euroopan autorengasmarkkina ei ole niin vahva kuin arvioimme vuosi sitten. Kasvua henkilöautonrenkaista Kokonaisuudessaan vuosi 2018 oli Korhosen mukaan poikkeuksellinen, sillä vahva ensimmäinen puolikas vaihtui kolmannella neljänneksellä vastatuuleen. –Aivan kuin alkuvuosi ja loppuvuosi olisivat olleet kaksi eri vuotta. Koko viime vuoden lukujen valossa Nokian Renkaat onnistui parantamaan usealla sektorilla. Koko viime vuoden liikevoitto nousi 372,4 miljoonaan euroon edellisvuoden 365,4 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos oli 2,15 euroa, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 1,63 euroa. Myös koko vuoden liikevaihto kipusi 1595,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 1572,5 miljoonasta eurosta. Uusien autojen myynnin hidastuminen vaikutti Nokian Renkaisiin, koska uuden auton ohessa kaupaksi menee usein myös rengassetti. Lisäksi hitaasti käynnistynyt talvi laittoi kapuloita talvirengasmyynnin rattaisiin. –Vuonna 2018 etenimme hyvin erityisesti Venäjällä ja Pohjois-Amerikassa. Kasvu tuli etenkin henkilöautonrenkaista, huolimatta viivästyneen kesän aiheuttamasta negatiivisesta vaikutuksesta ja alhaisemmasta uusien autojen myynnistä Ruotsissa ja Norjassa. Liikevoitto kasvoi, vaikka negatiivinen valuuttavaikutus oli merkittävä, Korhonen sanoi.