Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Taiteilija liikutteli sormiaan ja yhtäkkiä paperilla kasvoi koivu - Nokialaistunut brasilialaistaiteilija Stella Barros-Kauhanen taitaa kuivapastelli- ja sormitekniikan

– Anteeksi, että minä en voinut vastata puhelimeen. Minä olen Suomi-kurssilla nyt. Yritän soittaa sinulle kun olen kotona, Stella Barros-Kauhanen kirjoittaa tekstiviestiin hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi, vaikka sanookin, että suomen kielen kirjoittaminen on hänelle hyvin vaikeaa. – Ja myös puhuminen. Mutta ymmärrän kyllä puhetta melko hyvin, Stella nauraa tavatessamme kaksi päivää myöhemmin. Tosin silloinkin hän antaa mieluusti miehensä Jarmon hoitaa puhumisen. Kielen opiskeluun Stellalla on hyvä syy, sillä synnyinmaassaan Brasiliassa Bachelor of Arts -tutkinnon suorittanut taiteilija on työskennellyt muun muassa taideterapeuttina ja taideopettajana. – Stella yrittää päästä suomen kielessä tasolle, joka vaaditaan täälläopettajan työssä, Jarmo Kauhanen paljastaa puolisonsa tulevaisuuden haaveen. Kotimaassaan Stella Barros opiskeli kanditasoisen tutkinnon teknisestä piirtämisestä, jonka jälkeen hän oli opissa eri taitelijoilla. Eräs heistä teki yksityiskohtaisia kuvituksia kasvitieteellisiin julkaisuihin ja oppikirjoihin. Sen ansiosta Stella oppi erittäin yksityiskohtaisen luonnon kuvaamisen ja sitä taitoa hän on sen jälkeen hyödyntänyt myös omassa taiteessaan. Stellan kotikaupunki Manaus, jota kutsutaan myös tropiikin Pariisiksi, on antanut kulttuurille mahdollisuuksia ja elintilaa. Oman ensimmäisen mahdollisuutensa Stella sai ollessaan vasta 15-vuotias, kun hänen kolme lyijykynägrafiikkatyötään pääsi mukaan paikalliseen näyttelyyn. Saatuaan opintonsa valmiiksi, Stella teki ensimmäisen isomman työrupeamansa ja oiekastaan kokonaisen näyttelyn isolle Amazonasin osavaltion museolle, jossa oli paikalliseen intiaanihistoriaan kuuluvia, jo tuhoutuneita keramiikkatöitä. Stella taiteili niistä yksityiskohtaiset kuvaukset ja sen jälkeen hän alkoi saada enemmänkin vastaavanlaisiatilauksia paikalliselta museolta sekä myös osavaltion viranomaisilta. Hän työskenteli myös konservaattorina osavaltion hallinnolle, ja pitkän aikaa yksityisenä taideopettajana perheessä jossa oli kaksi autistilasta. Lisäksi hän on antanut taideopetusta ja taideterapiaa erityisoppilaitoksissa ADHD-lapsille, ynnä kehitysvammaisille sekä kuuroille lapsille. Vuonna 2010 Stella tapasi Jarmon, jonka työ toi hänet Brasiliaan kymmenen Japanissa vietetyn vuoden jälkeen. Jarmo huomasi oitis Stellan lahjakkuuden. – Tavattuamme aloin ensi töikseni kannustaa Stellaa tekemään omat seinät täyteen taidetta ja siitä alkoi hänen oma taiteen tekemisensä, Jarmo Kauhanen sanoo. Pariskunta muutti Suomeen 2016, mutta vain hetkeksi, sillä Jarmo teki vielä kahden vuoden rupeaman Kiinassa. Nyt koti on Nokialla Kankaantakana Jarmon pestauduttua viime kesänä Linnavuoren Agcolle tuotekehityksen laatupäälliköksi. Taide jatkuu. Stella on maalannut muun muassa akvarelleja ja akryyliväreillä. Jarmon mielestä ehkä vähän liiankin monipuolisesti. – Olen kannustanut Stellaa löytämään omimpansa, ja uskon, että se on tämä melko harvinainen kuivapastellitekniikka. Siveltiminä Stella käyttää pelkästään sormiaan. – En ole koskaan nähnyt kenenkään työskentelevän samalla tavalla, mutta tällä tekniikalla Stella pystyy kuvaamaan kaiken mitä haluaa ja juuri sellaisilla väreillä ja sävyillä kuin hän haluaa. – Siinä on jotain samaa, kuin mistä hän nuorena harrastuksensa aloitti, Jarmo näkee. – Meillä työnjako menee niin, että minä olen vain kriitikko, koska en osaa itse piirtää yhtään mitään. Mutta sitten, kun on laulamisen aika, sitten on minun vuoroni, Jarmo naurahtaa. "Olen kannustanut Stellaa löytämään omimpansa, ja uskon, että se on tämä melko harvinainen kuivapastellitekniikka."