Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Marko Asell muistelee karmivaa käärmeenpuremaa viidakon yössä - "Vaikka sain vastalääkkeitä, ne olivat loppujen lopuksi melkoisen pitkiä minuutteja."

Ensi sunnuntaina tv-ruutuihin pyörähtää Selviytyjät Suomi -sarjan toinen kausi, jossa kilpailee myös nokialainen painijalegenda Marko Asell. Viime vuonna loppukeväästä Filippiineillä vietetyt viisi viikkoa jäivät Asellin mieleen lähtemättömästi, sillä eräänä yönä hän tunsi kivuliaan puraisun kaulassaan. –Heräsin puremaan ja ajattelin, että jos se oli joku moskiitto, niin oli kyllä sitten pikkuisen iso, että nyt kyllä varmaan kuulee sen siipien äänetkin. Sen verran lujaa se täräytti. –Eihän sitä silloin pimeässä nähnyt mikä se oli, vaikka yritin lyhdyn avullakin sitä etsiä. Lehtien kahinasta sitten päättelin, että se saattoi olla käärme, Näin totesi myös ohjelman tuotantoryhmään kuuluva lääkäri, jonka teltalle Asell hakeutui välittömästi saamaan ensiapua. –Käärmeenpuremaksi lääkäri sen sitten hampaanjäljistä tulkitsi. Hän otti kuvia puremasta, ja pyysi heti konsulttiapua radiopuhelimella. –Siinä oltiin sitten pitkän aikaa epätietoisia, kun ei tiedetty, kuinka vakavasta puremasta on kyse. Tarkkailtiin vain tuleeko mitään oireita. Vaikka sain vastalääkkeitäkin, ne olivat loppujen lopuksi melkoisen pitkiä minuutteja, Asell muistelee karmivia tapahtumia viidakon yössä. Onni onnettomuudessa oli, että käärme sattui olemaan sellaista lajia, joka ei ole ihmiselle tappavan vaarallinen. Niin siitäkin välikohtauksesta selvittiin säikähdyksellä. Kokonaisuutena Asell pitää Selviytyjien tarjoamaa kokemusta hyvin mielenkiintoisena. –Elämiseen saarella ei apuja juuri tule, eli ohjelman karut olosuhteet ja toimeen tuleminen pienellä ruokamäärällä on ihan aitoa. –Siinä sitten nähdään, miten ihmiset reagoivat stressitilanteeseen, kun kyseessä on kaiken lisäksi pudotuspeli. Onhan sekin omanlaisensa elämys, Asell naurahtaa. –Kun vielä työnantajakin antoi vapaata tarvittavan ajan, niin mikäs siinä. Hyviä muistoja siitä jäi. Selviytyjät Suomi -voitosta kilpailevat entinen Miss Suomi ja juontaja Lola Odusoga, ex-jääkiekkoilija Niklas Hagman, fitness-urheilija Eevi Teittinen, realitytähti Sauli Koskinen, ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen, somepersoona ja radiojuontaja Veronica Verho, laulaja Virpi Kätkä, kulttuurin tuottaja Wallu Valpio, painijalegenda ja ex-kansanedustaja Marko Asell, vuoden 2013 Miss Suomi Lotta Näkyvä, jääkiekkomaalivahti Noora Räty, rock-artisti Olli Herman, huippumalli Vilma Bergenheim, muusikko Kim Herold, tubettaja Miska Haakana ja aerobicin maailmanmestari Tuuli Matinsalo.