Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Frakki on miehille oikea valinta vanhojen tansseihin – Jos ostohinta hirvittää, sen voi myös vuokrata: "Sovitustilaisuus on usein valtavan iso juttu vuokraajan koko perheelle"

Vaikka lukiolaisten vanhojen tansseihin on vielä muutama viikko aikaa, nyt pitäisi viimeistään jo kavaljeeripuolenkin alkaa heräillä puvun hankintaan. Frakki on kyseisiin tansseihin se etiketin mukainen asu, ja Marjo Lundén tietää 15 vuoden kokemuksella, että tansseja edeltävällä viikolla pirkanmaalaiset pukuvuokraamot ammottavat jo tyhjyyttään. Tietysti frakin voi myös teettää, mutta mittatilaustyönä tehtynä sen hinta saattaa huidella useammankin tuhannen euron hujakoilla. Ja toisaalta lukion toista vuosikurssia käyvät nuoret miehet ovat yleensä vielä sellaisessa kasvuvaiheessa, että ainakin hartioista ostofrakki käy jossakin vaiheessa pieneksi. –Frakissa on tärkeää, että se istuu hyvin ja on mukava päällä, sillä päivä on pojillekin yllättävän pitkä ja raskas. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se, että frakin kantaja tuntee itsensä komeaksi. Juuri oikeanlaisen asun merkitystä itseluottamuksen luojana ei kannata vähätellä, Lundén sanoo. Tehty tanssimista varten Lundén ja Siuron Koski-Teatterin puvustamon toinen puuhanainen, Tuula Arponen , ovat saaneet elää jo jonkin aikaa "frakkihuumassa". Naiset ovat kunnostaneet syksyn ja talven aikana monia kymmeniä frakkeja vuokrauskuntoon, ja sesonki on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Tai ainakin niin vauhdikkaasti, kuin huolella tehden on mahdollista. Siuron puvustamossa ei näet tyydytä vain sopivan kokoisen frakin etsintään, vaan sovitukseen astuja saa samalla myös eläväisen oppitunnin frakin historiasta sekä vinkkejä siihen, miten frakin kanssa toimitaan. –Harva tietää, että frakki on kaavoitettu nimenomaan tanssimista varten. Me neuvomme, miten frakin kanssa istutaan ja miten silloin vedetään puntit ylös, miten käydään vessassa ja millaiset sukat frakin kanssa puetaan. Ja ne hansikkaat, niitä kannattaa hankkia useampi pari, sillä kädet hikoavat enemmän kuin voisi uskoa, Lundén nauraa. Niin, hansikkaat, sukat ja kengät jäävät vuokraajan itse hankittaviksi, mutta muuten Siuron vanhassa valssimyllyssä toimivasta puvustamosta voi vuokrata koko paketin eli takin, housut, paidan, liivin, solmukkeen ja henkselit. Kokovalikoimaa riittää niin pienikokoisille kuin kookkaammillekin miehille, ja hihojen tai lahkeiden pituuskorjaukset ja muut pienet ompelut hoituvat paikan päällä. Yksi asia on ja pysyy Lundén ja Arponen kertovat, että vuosista riippumatta sovitustilanteissa on aina yksi yhteinen tekijä. Ne ovat tietenkin ihania hetkiä vaatturille, mutta myös valtavan iso juttuja vuokraajan koko perheelle. Tänäkään vuonna frakkia ei olla kertaakaan tultu sovittamaan yksin, vaan mukana on aina ollut vanhemmat, tyttöystävä tai muita kavereita. Näiden kasvoilla näkyvä hämmästys on aina yhtä suuri, kun sermin takaa astuu esiin komea, raamikas ja tyylikäs nuori mies. –On täällä moni äiti tirahtanut itkuunkin, ja mitäs siitä. Ne ovat niitä asioita, joita muut eivät ehkä ymmärrä. Vähän niin kuin vaikka sekin, miltä meistä tuntuu seurata vanhojen tansseissa wienervalssia. Kun ympyrät ovat täydelliset ja sekä naisen että miehen asut toimivat liikkeessä täydellisesti, se saa kyllä vaatturin sydämen sykähtämään. Katso video: Marjo Lundén esittelee frakkia ja vinkkaa, millaiset kengät ja sukat sen kanssa tarvitaan. Siuron Koski-Teatterin puvustamosta voi vuokrata frakkeja vanhojen tansseihin ja muitakin asuja esimerkiksi teemajuhliin (polttareihin asuja ei vuokrata) tai harrastajateatteriin. Puvustamo aloitti toimintansa viime vuoden lopulla ja toimii Siuron vanhan valssimyllyn tiloissa osoitteessa Kuljuntie 2. Aika sovitukseen kannattaa varata tekstiviestillä joko Tuula Arposelta numerosta 040 829 1914 tai Marjo Lundénilta numerosta 040 577 0147.