Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Lintukoululaiset pohjantikan perässä: Vanhojen kuusikoiden hiljainen naputtaja löytyi pakkashuuruiselta Ruutanalta

Kun Nokian lintukoululaiset halusivat nähdä pohjantikan, retken oppaat Anne Viitalaakso ja Kaija Helle valitsivat retkikohteeksi takuuvarman pohjantikkapaikan, Ruutanan luonnonsuojelualueen. Jos pakkashuuruissa ei pohjantikkaa olisi nähtykään, Ruutanan kerrassaan upea ja monipuolinen luonnonsuojelualue on aina päiväretkien arvoinen. Omasta mielestäni se on Nokian mielenkiintoisin luontokohde. Eivätkä 21 pakkasen kestävää retkeilijää pettyneetkään, vaikka pohjantikan suhteen täpärälle meni. Anne Viitalaakso kuvasi tammikuista metsää hipihiljaiseksi, jossa on lajeja niukasti. –Kuunneltiin nakutuksia ja puiden paukkuvia pakkasääniä. Käpytikkojen ja puukiipijän ääntä sentään kuultiin. Aurinko heijasti timantit puiden oksilla ja hangilla. –Aivan retken alussa kuulimme Kervisen Mintulta , että harvaa naputtelua kuuluu lähistöllä. Vasta lopussa näimme kuivuneen puun latvassa pohjantikan. Menipä täpärälle, ettei nähdä ollenkaan. Vanhan metsän elämää Ruutanan luonnonsuojelualue palkitsi retkeläiset myös uhanalaisilla töyhtötiaisella ja hömötiaisella, joita ei enää nuorista tasaikäisistä ja yhden puulajin talousmetsistä helposti löydy. Vanha metsä lahopuustoineen on niidenkin koti, kuten hyönteisten, sienten, kääpien, sammalien, jäkälien ja kovakuoriaisten. Tärkeä osa luonnon monimuotoisuutta. Luomuksen tutkijat selvittivät radioseurannalla pohjantikan ympäristövaatimuksia talousmetsissä. Tutkijoiden mukaan pohjantikalle paras elinympäristö on luonnontilainen, hoitamaton metsä, jossa on runsaasti kuollutta tai huonokuntoista puuta. Lahopuun määrä ja laatu on yksi tärkeimmistä pohjantikan ympäristövaatimuksista. Ruutanalammen ja puronvarsilehdon luonnonsuojelualueesta on hyvä selvitys Nokian ympäristönsuojeluyksikön julkaisussa Nokian arvokkaat luontokohteet. Tekstin on kirjoittanut Pekka Rintamäki . Hiljainen naputtaja Pohjantikan etsinnässä hiljainen tarkkailu on tärkeää, sillä yleensä äänetön pohjantikka naputtaa puun rungolla melko vaimeasti käpytikkaan verrattuna ja ruokailee usein vielä vaikeasti nähtävissä puun latvaosissa. Hyvä oleskelumerkki on puusta hiljalleen putoilevat kaarnanpalat pohjantikan etsiessä kuolleista ja lahoavista puista hyönteisiä, kovakuoriaisten, erityisesti kirjanpainajan toukkia. Reviiriään kuuluttavan pohjantikan rummutus on sen sijaan kova ja konekiväärimäinen nakutus. Molemmat sukupuolet rummuttavat. Pohjantikasta tulee mieleen ikimetsien yksinäinen, hiljainen erakko – ja muunlaisista metsistä pohjantikkaa ei pesimäaikana löydäkään. Laji on tyypillinen vanhan metsän indikaattorilaji. Erikoisinta on pohjantikan hakeutuminen lähes poikkeuksetta pesimään kanahaukan naapurina, jopa viereisessä puussa. Omaa kokemusta on pariltakymmeneltä pesältä. Aina, kun löydän pohjantikan pesimäaikana, alan katsella läheltä kanahaukan pesää, ja päinvastoin. Kanahaukka on pohjantikalle turva, kuin sateenvarjo, sillä se pitää näätäeläimet ja varpushaukan poissa pesänsä lähettyviltä, jolloin pohjantikka saa olla rauhassa. Silti löysin pohjantikan jäännökset varpushaukan syönnösmättäältä Mullikkavuorenmaalla. Varpushaukan reviirille ei tikalla ole menemistä. Tärkeä pesäkolomestari Pohjantikka on entiseltä nimeltään kolmivarvastikka, ”tretåig hackspett” tai ”three-toed woodpecker”. Tikoilla on neljä varvasta, mutta pohjantikalla vain kaksi, yksi etu- ja yksi takavarvas. Silti nakutus ja pesäkolojen kaiverrus sujuu kolmivarpaisenakin. Pohjantikan vanhat pesäkolot ovat tärkeitä kolopulasta kärsiville eläimillemme. Erityisesti liito-orava suosii vanhoja pohjantikan pesäkoloja, jotka olivat myös varpuspöllön luontaisia pesäpaikkoja, ennen kuin keksittiin nikkaroida varpuspöllölle sen hyväksymä erikoinen pönttömalli.