Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pyry hakee kotietua jatkosarjaan – Järvenpään Haukat taipui nokialaisten edessä komeasti maalein 9–0

Suomi-sarjan runkosarja päättyy viikonvaihteessa ja sen jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta pelaavat yksinkertaisen ylemmän jatkosarjan. Neljä parasta saa neljä kotiottelua ja kolme vierasottelua. Pyry hakee vahvasti neljän joukkoon pääsyä. Keskiviikkoiltana joukkue rökitti Järvenpään Haukat puhtaasti maalein 9–0 (4–0, 2–0, 3–0). Ennen viikonvaihteen kahta otteluaan Pyry on kakkossijalla. –Homma on täysin omissa käsissä ja kahdella voitolla (Titaanit ja Giants) kakkospaikka olisi varma. Haukat-pelissä ensimmäisen kerran Pyryn historian aikanani en ole nähnyt vastustajaa, joka ei pystynyt kunnolla pyristelemään vastaan. Kyllähän maaleja olisi pitänyt saada huomattavasti enemmän. Tuhrittiin liikaa maalin edessä, toteaa päävalmentaja Sami Karppinen . Esimerkiksi toisen erän maalivahtien torjunnat kertovat paljolti ottelun luonteen. Nollapelin Pyryn maalissa pelannut Mikael Saari torjui kaksi laukausta, kun vastapuolella torjuntamäärä oli 16. Pyryn onnistui tehdä silti vain kaksi maalia. Pyryn kaikki neljä kenttää onnistuivat maalinteossa. Kolmen pisteen tehomiehiä olivat Henri Sandvik (0+3), Alex Olkinuora (2+1), Waltteri Selimgerei (0+3) sekä tiistaina 26 vuotta täyttänyt Tomi Wilenius . Runkosarjan pistepörssin voitosta käydään kovaa kamppailua, sillä viisi pelaajaa on kolmen pisteen sisällä. Kärjessä on Hokin Jesperi Viikilä 49, Henri Sandvik 48, Aleksi Niemi 47 ja viidentenä olevalla Tomi Wileniuksella pisteitä on 46. Tomi johtaa maalipörssiä 22 maalilla. Ensi viikolla alkavassa ylemmässä jatkosarjassa runkosarjan pisteet jäävät voimaan. Joukkueet pelaavat seitsemän ottelua viiden viikon aikana. Pyryn viimeiset runkosarjan ottelut ovat lauantaina Kotkassa Titaaneja vastaan sekä sunnuntaina kotiottelu Giantsia vastaan.