Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Metsien monikäyttöä ja suojelua tulee lisätä

Nimimerkki ”Mettämies” on hakoteillä mielipiteessään 5.12. Enempää city- kuin maaseudun vihreät eivät aloittaneet Avohakkuut historiaan valtion mailla -kampanjaa. Aloitteen tekivät luonnonsuojelujärjestöt Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Birdlife Suomi ja Natur och Miljö sekä Greenpeace. Aloite keräsi puolessa vuodessa yli 60 000 kannattajaa. Puuttumatta enempää nimimerkin väittämiin on tarpeen katsoa metsätalousmitalin toista puolta. Metsätaloudella on kova hinta, jonka maksajana on köyhtyvä metsäluonto. Maan hallitus on ohjannut hakkuiden lisäämistä lähes 80 miljoonaan kuutioon vuodessa. Puusto ei ehdi kasvaa metsiksi nykyisten silmin nähtävien tyhjennysten tahdissa. 50-vuotiaita taimikkoja ja nuorempia riukurytöjä ei voi sanoa metsiksi, joiksi metsätaloudessa lasketaan hakkuuaukotkin. Metsien talouskäyttöön tarvitaan nykyistä pitkäjänteisempää suunnittelua. Hitaasti kasvavalle Pohjolan puulle on vaikea kuvitella syvempää alennustilaa, kuin joutuminen aasialaisten vessapaperiksi. Valtiovallan tulee tehdä toimenpiteitä puunjalostuksen lisäämiseksi. Metsäteollisuuden saamat mittavat verotuet on tarpeen kohdistaa puurakentamisen ja puusepänteollisuuden elvyttämiseen. Se on kansantaloudellisesti kannattavaa sellun vientiin nähden. Mielestäni on vakava asia, että hallitus on jättänyt huomioimatta metsäekologien tutkimukset metsien käyttöä koskevissa päätöksissään. Esimerkkinä tästä on biotalouden nimissä aloitettu energiapuun käyttö. Sen seurauksena metsiin ei jää lahoavaa puuta, mikä köyhdyttää maaperän luontaista ravinteisuutta. Metsiin tulee uutta maannosta vain kääväkkäiden ja pieneliöstön hitaasti hajottamasta puusta. Biotalous puun ja hakkuutähteen käyttöineen olisi mallikelpoista, jos toisaalla jätetään vastaava määrä säästömetsiä korvaamaan hakkuita. Edellä kerrottujen lisäksi 60 vuotta jatkuneiden avohakkuiden seurauksena on syntynyt kolme vakavaa ongelmaa: ilmastonmuutosta hillitsevien hiilinielujen hupeneminen, metsätaloudesta aiheutuva vesien rehevöityminen ja metsälajien uhanalaistuminen. Metsäluonnon monimuotoisuus on hätää kärsimässä ”metsäosaajien” maassa. Ilmastonmuutoksen torjunnassa metsät ovat avainasemassa. Vanhat metsät sitovat tutkitusti hiiltä eniten ja torjuvat ilmastonmuutosta tehokkaimmin. Hiili säilyy myös puurakennuksissa, huonekaluissa ja muissa puutuotteissa. Tämä tukee metsien ikärakenteen nostamista ja puun monikäyttöä. Hakkuiden vesistökuormitukset ovat olleet yksi vaietuista, mutta nyt julkisuuteen nousseista metsätalouden vakavista seurauksista. Raskaiden koneiden ajourat, maan pinnan rikkoutuminen, mätästys ja uudisojitus aiheuttavat vuosittain vesistöihin mittavat ravinnepäästöt. Kuormitus minimoituu, kun ojitukset ja mätästykset lopetetaan. Hakkuissa kannattaa siirtyä jatkuvaan kasvatukseen. Siinä puustoa poimitaan noin 20 vuoden välein harkitusti kookkaimmasta päästä. Työ tehdään kevyillä koneilla tai metsurityönä. Tämä on taloudellista metsänomistajillekin, kun hakkuiden jälkityöt istutuksineen ja harvennuksineen jäävät pois. Metsä istuttaa ja kasvattaa itsensä. Kolmas vakava ongelma on metsälajien taantuminen. Uhanalaisista lajeista metsälajit ovat suurin ryhmä ja vuoden 2010 tarkastelussa niitä on 36,2 prosenttia. Uhanalaisia metsälajeja on 814 ja liipasimella olevia silmälläpidettäviä on 776 lajia. Ympäristöministeriössä valmistellaan vuonna 2020 julkaistavaa uutta uhanalaisarviota, jossa metsälajien sukupuuttoaalto jo lähitulevaisuudessa tulee näkymään. Ennen tuikitavalliset lajit, kuten hömö- ja töyhtötiainen ovat taantuneet hälyttävästi. Ihminen ei pysty palauttamaan kerran hävinneitä lajeja. Metsätalouden vastapainoksi ja metsälajien säilymiseksi tarvitsemme METSOn rinnalle kattavamman metsiensuojeluohjelman ja sille rahoituksen. Tätä tukee myös metsien terveysvaikutusten tuoma hyvinvointi ja virkistyskäyttö. Säilyttämällä metsät pidämme yllä muinaissuomalaisten metsäsuhdetta. Heille metsä oli sielunmaisema ja koti, joka antoi ruokaa ja elämän. Kirjoittaja on luontokartoittaja.