Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Neljän auton ketjukolari ohitustiellä Nokialla – liikenne ruuhkautui pahoin

Pyhäjärventiellä eli tutummin läntisellä ohitustiellä sattui neljän auton ketjukolari ennen kahdeksaa aamulla perjantaina. Onnettomuuspaikka oli Nokian liittymästä Rajasalmen sillalle Pirkkalaan päin. Liikenneviraston mukaan ramppi Nokian suunnasta Pirkkalaan päin ruuhkautui pahoin. Onnettomuus ruuhkautti myös 12-tien liikennettä Nokian suunnasta. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävän palomestarin Jari Hiltunen kertoi perjantaiaamuna kahdeksan aikaan, että liikenne on paikalla hidasta ja tukkoista, mutta liikkui yhtä kaistaa pitkin. Paikalla on useita hälytysajoneuvoja. –Isoja henkilövahinkoja ei tiettävästi ole. Ensihoidon mukaan kukaan ei ole esimerkiksi puristuksissa. Kaksi autoista vaurioitui niin paljon, että ne on hinattava paikalta. Paljon kolareita Hiltunen katsoo, että Pyhäjärventie eli läntinen ohitustie on nykyään kovin ruuhkainen, ja siksi siellä on tapahtunut viime aikoina useita peräänajokolareita. –Tilannenopeudet ovat liian isoja ja ajetaan hyvin lähellä edellä meneviä. Siksi tiellä sattuu paljon onnettomuuksia, etenkin Lakalaivan ja Nokian välisellä osuudella. Onnettomuus tapahtui kello 7.40. Edit. Uutinen päivitetty 4.1. kello 9.00.