Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kaksi nuorta poikaa katosi Ruovedellä – saattavat liikkua Tampereen alueella

Kaksi alaikäistä poikaa on kadonnut Ruovedellä. 15-vuotias Onni Laurikainen ja 14-vuotias Veeti Rikkonen katosivat perjantaina 21. joulukuuta. Poliisi kaipaa kaksikosta havaintoja. He saattavat liikkua Tampereen alueella. Noin 170-senttinen Onni Laurikainen on hoikka ja ruskeahiuksinen. Veeti Rikkonen on noin 170–175 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. Rikkonen on todennäköisesti pukeutunut mustaan karvakaulukselliseen takkiin ja farkkuihin. Timo Hänninen Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että pojat poistuivat kotoaan Ruovedeltä tarkoituksellisesti ja vapaaehtoisesti, mutta syy ei ole tiedossa. –Viitteitä, että he olisivat joutuneet rikoksen uhriksi, ei ole. Mutta kun on talvi, eikä ole tiedossa, että he olisivat esimerkiksi tuttavien luona, on syytä olla huolissaan, Hänninen sanoo. Hännisen mukaan on vahvoja viitteitä siitä, että pojat olivat viime yönä Tampereen suunnalla. Havainnoista on mahdollista ilmoittaa Keuruun poliisiasemalle numeroon 0295 448176.