Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Luistelukentät valmistuvat vauhdilla – Menkalan kaukaloon pääsee jo tänään

Pakkanen kiristyi viime viikon lopulla ja se on saanut Nokian kaupungin jäädytysautot liikenteeseen. Liikuntapaikkapäällikkö Mika Lehtisen mukaan kaupungin miehet ovat urakoineet siinä määrin, että Menkalan kaukaloon pääsee luistelemaan jo tänään. Myös maalit ja penkit tuodaan kentälle tänään. Pakkasten on ennustettu jatkuvan ja vieläpä kiristyvän loppuviikkoa kohden. Niinpä myös Nokian muiden uistelukenttien jäädytys on par'aikaa käynnissä. Tavoitteena on, että keskusurheilukentän luistelualue aukeaa loppuviikosta. Myös kaukalo on tarkoitus saada sinne tämän viikon aikana. Niin ikään Siuron kenttä valmistuu hyvää vauhtia. – Pyrimme saamaan Nokian kaikki ulkojäät mahdollisimman pian luistelukuntoon, Lehtinen sanoo. Luistelukenttien jäädyttämisessä on aina omat kikkailunsa. Tänä vuonna haasteena on ollut vähälumisuus. – Olemme joutuneet jäädyttämään suoraan hiekkapinnalle ja hiekkaa on kulkeutunut jäädytyskoneen renkaissa kentälle. Mutta uskoisin, että olemme saaneet putsattua kivet nyt pois. On hyvä, että viime päivinä on tullut vähän lunta.