Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone Vaalit

SLL Nokia järjestää jopa 60 tapahtumaa vuodessa – miten tämä on edes mahdollista?

Voiko ylipäätään olla mahdollista, että yksi yhdistys, joka toimii täysin vapaaehtoisin voimin ilman yhtäkään palkollista, voi järjestää vuoden aikana 50–60 tapahtumaa? Kyllä, vaikkei sitä uskoisikaan. Tällainen ihme on Suomen luonnonsuojeluliiton Nokian yhdistys, entinen Nokian luonto. Monipuolista toimintaa Yhdistyksen aktiivisuus on nyt noteerattu aina Helsinkiä myöten, sillä luonnonsuojeluliitto on valinnut sen vuoden paikallisyhdistykseksi. Valintaan ovat vaikuttaneet niin yhdistyksen toiminnan monipuolisuus kuin sen jäsenmäärän myönteinen kehitys. Tänä vuonna jäsenmäärä on noussut roiman harppauksen 140:stä 170:een. Toiminta puolestaan on opastettuja retkiä, luentoja, esittelyjä ja kursseja. Yhdistys kuuntelee myös toiveita: esimerkiksi Nokian Mammat lapsineen pääsivät syksyllä Marko Jaakkolan ja Keijo Rantasen oppiin siitä, mitä Kehon luonnossa tapahtuu paraikaa. Kaija Helle ja Keijo Rantanen puolestaan johdattelivat taannoin varttuneempaa väkeä teemalla "Mummut ja papat metsään". Kaupungin vanhustyön ja liikuntatoimen kanssa suunniteltu retki suuntautui Haaviston luonnonsuojelualueelle. Retkeläisten innostus oli vetäjiensä mukaan "sykähdyttävää". "Rakkaus luontoon" Tapahtumissa on kävijöitä vuosittain noin 800–1 000. Miten tällainen tapahtumien runsaus on mahdollista? –Meillä vain on niin hyvä porukka, yhdistyksen sihteeri Kaija Helle vastaa ja nauraa hersyävästi. –Ja monipuolinen joukko hallituksessa. Meillä on osaamista ääristä laitaan: ympäristökasvattajaa, perhos-, lintu- ja kasviharrastajaa ja tiedottaja, joka pitää yhteyttä jäsenistöön. Tapahtumien määrä vaatii luonnollisesti aikaa yhdistyksen aktiiveilta. –Se on rakkaus luontoon, viestintävastaava Kaarina Davis sanoo. –Se on ihan kaikki. Jos luontoa ei ole, meillä ei ole mitään. Meillä ei ole ruokaa, ei suojaa, ei lämpöä, meillä ei ole vaatteita, eikä happea. Luonto on a ja o, hän jatkaa. Muistutuksia ja kannanottoja Yhdistys on laatinut aktiivisesti myös muistutuksia ja kannanottoja kaavoitukseen ja maankäyttöön. Paikallislehdessä yhdistys on ottanut näkyvästi kantaa moniin hankkeisiin. –Se on vaikuttanut siihen, että asukkaat ovat heränneet puolustamaan omaa ympäristöään. Hyvä esimerkki tästä on Halimaan kalliot. Se on äärettömän tärkeää, sillä emmehän me yksin pystytä vaikuttamaan, Kaija Helle sanoo ja jatkaa, että tärkeintä onkin se, että ihmiset ymmärtävät, että he voivat itse vaikuttaa. –Ihmisten on itse otettava vastuu elinympäristöstään, sillä päättäjät eivät sitä tee, Kaarina Davis huomauttaa. Harvinaisia eläimiä ja kasveja Lukuisat luontoretket ovat tuottaneet muutakin kuin nautintoja. Marko Jaakkola on löytänyt useita pieniä hyönteisiä, joista havaintoja ei ole ollut moniin vuosiin. Tällainen on esimerkiksi näyttävä helmihopeatäplä-perhonen ja lasisiipiin kuuluva kuusamalasiipi-niminen perhonen, joka on niin harvinainen, ettei sen elintapoja edes tunneta. Suomessa lajista on tehty vain kolmisenkymmentä havaintoa. Intianlahden muinaisuomalta on puolestaan löytynyt harvinaista samettikesijäkälää, joka kuuluu silmällä pidettäviin lajeihin. Monessa mukana SLL Nokia perustettiin vuonna 1975. Se syntyi kansanliikkeen huolesta tehtaiden saastuttamista vesistä. –Nokianvirran ylä- ja alapuoliset vedet kuplivat kesälomien jälkeen ja ylävirta oli täynnä kuolleita kaloja, Kaija Helle kertoo. Yhdistyksen näkyvimmiksi toimiksi vesien puhdistumisen lisäksi Helle nostaa Kaakkurinjärvien saamisen Natura-alueeksi 1990-luvulla. Yhdistys on ollut selvittämässä myös useita arvokkaita luontokohteita, muun muassa Siuron metsiä ja Luodon saarta. –Yksi ykköskohteista on Nokianvirta, joka on osittain tulivuoriperäinen ruhje. Toivoisimme, että kunta ryhtyisi sen arvon nostamiseen ihan joka rintamalla, Kaija Helle sanoo. SLL Nokia perustettiin vuonna 1975 aatteelliseksi luonnon- ja ympäristönsuojelun järjestöksi. Tärkeimpinä tavoitteina ovat luonnon monimuotoisuuden säilyminen sekä viihtyisän ja turvallisen asuinympäristön edistäminen. Käytössä on myös nimi Nokian luonto. SLL Nokian ja Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen hallinnossa toimii on Nokian Lintukoulun lintukerho. Yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja on Timo Lepistö.