Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Vaalikone Vaalit

KrP seiskapaikalta joulutauolle A-poikien SM-sarjassa

SALIBANDY KrP:n syyskausi A-poikien pääsarjassa toi 18 pistettä. Näätäjoukkue lähti joulutauolle seitsemänneltä sijalta ja on tavoitteessaan päästä kahdeksan parhaan pudotuspeleihin. KrP voitti neljä viimeisintä otteluaan. Lauantai-iltana Raholan kotikentällä täydet pisteet napattiin EräViikingeiltä maalein 9-6 (4-2, 2-3, 3-1). ErViä vastaan kaikki kolme kentällistä pääsivät hyökkäyspäässä tehoille. Ykköskentän Joonatan Kovanen ja Joona Rantala iskivät kaksi maalia. –Vähän oli takkuista, ei oikein lähtenyt kone käyntiin. Hyvän alun jälkeen kuviteltiin pelin rullaavan itsestään. Se on vaarallinen asenne, peli kääntyy nopeasti vastustajalle, tuumii valmentaja Henri Mattila . –Pelikausi alkoi komeilla voitoilla. Niiden perusteella luultiin itsestään liikoja ja annettiin pelien aluissa liiaksi siimaa vastustajalle. Vaisun jakson jälkeen asenne parani ja myös peli kehittyi. Keskialueen ylittäminen nopeutui ja laidoissa pyörimisen sijaan mentiin ahnaasti maalipaikoille. Loppusyksyllä oman lisänsä toivat edustusjoukkueen A-ikäiset, jotka ehtivät mukaan liigan viettäessä MM-taukoa. –Liigan jatkuessa nämä pääsevät vähemmän mukaan, mutta nälkäisiä pelureita odottaa vuoroaan, Henri Mattila toteaa. –Tappioputkesta noustiin, kun tasoa parannettiin niin yksilöinä kuin joukkueenakin. Omalla panoksella yritin tsempata joukkuetta ja muut lähtivät sitten mukaan, kertoo kapteeni Micke Räikkönen . –Henki penkillä parani. Jokaisesta blokista hurrattiin ja nautittiin onnistumisista. Tästä on mukava jatkaa. On hoidettava jatkossa voittoja siihen tahtiin, että pysytään koko ajan kahdeksan joukossa.