Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

12 kilometrin kävely ruokajonoon loskassa ja vesisateessa on yksi esimerkki siitä, mitä on olla köyhä Suomessa

Tapasin viime viikolla juttukeikalla keski-ikäisen pariskunnan. Olin Linnavuoressa seuraamassa Helluntaiseurakunnan ruokajakelua. Kurjuutta maksimoitiin loskakelillä ja vesisateella. Tämä pariskunta oli tullut paikalle 12 kilometrin päästä. Kävellen. Ruokajakelu toimii niin, että ensimmäisenä paikalle tullut saa valita parhaat palat, kuten vaikkapa lihat ja makkarat. Tosin leipomotuotteita taidettiin tarjota jokaiselle. Vaikka nopeus on tässäkin asiassa valttia, en nähnyt etuilua enkä nähnyt hamstraamista. Toistakymmentä ihmistä seisoi rauhallisesti jonossa tyrkkimättä ja tönimättä. 12 kilometrin päästä tullut pariskunta sai oman osansa. Nainen kiitti erikseen jokaisesta nyssäkästä, banaanista, pullista ja vieläpä niistä eineshampurilaisista. Hänellä oli kylmä. Kengät olivat varmastikin kastuneet läpimäriksi aamun tunteina. Nainen sanoikin menevänsä lämmittelemään kirjastoon. Siellä hän söisi yhden banaanin. Sen jälkeen edessä olisi taas tuo 12 kilometriä. Kotona ei kuitenkaan odottaisi lämmin liesi ja kuuma teekuppi. Pariskunta oli joutunut muuttamaan pois saunamökistään, koska siellä oli hometta. Samalla tontilla oli toinen mökki, eristämätön sellainen. Siinä he elelivät. Vaatteet pyykättiin kesät talvet järvessä ja pesulla käytiin kerran viikossa. Aamuisin mökin lämpötila oli laskenut viiteen asteeseen ja aamukahvit nautittiin toppatakeissa. Polttopuutkin olivat jo niin vähissä, että lämmittämistä oli pakko säädellä. Toivoa kuitenkin pidettiin yllä: kirjastokäyntiin liittyi netin selaaminen vuokra-asunnon etsimiseksi. Tosin tuohon toivon rippeeseen liittyi myös realismia. Kuinka muutaman satasen tuloista pystyisi säästämään vuokratakuun? Pitäisi olla jo melkoinen pääoma, että asuntoon pääsisi kiinni. Sillä summalla ostaisi varmastikin koko talven polttopuut. Mies uskoi kyllä pääsevänsä vielä töihin, rakennuksille. On niitä ihmisiä, jotka ajattelevat vahvasti, että elämä on täynnä omia valintoja ja niiden kanssa on elettävä. Jokainen on vastuussa itsestään ja omasta epäonnistumisesta. Tartu vain itseäsi niskasta kiinni ja mene töihin – vaikka kävellen. Mutta onneksi on myös niitä ihmisiä, jotka eivät tuomitse, vaan auttavat syyllistämättä ja pyyteettä.