Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Itsenäisyys kasvaa meistä

Mitä itsenäisyys merkitsee? Kysymys on monitahoinen ja siihen vastaaminen edellyttää hetken pysähtymistä. Kovin helposti pidämme itsenäisyyttä, kuten lukuisia muitakin elämämme etuja, itsestäänselvyyksinä, joihin ei tarvitse uhrata sen enempää ajatuksia. Mutta kun pysähdymme miettimään itsenäisyyden merkitystä huomaamme, että sillä on lukuisia ratkaisevan tärkeitä ulottuvuuksia elämässämme. Oikeus päättää omista asioista, sananvapaus, mahdollisuus vaikuttaa oman elämän suuntaan ja tehdä omia valintoja ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan on kysymys hyvin perustavanlaatuisesta mahdollisuudesta yksilön, yhteisön tai kansakunnan elämässä. Itsenäinen Suomi on kansakuntana saanut kokea kovat vaiheet itsenäisyyden saamiseksi ja säilyttämiseksi. Itsenäisyytemme ei ole itsestäänselvyys eikä se säily, jos me suomalaiset kadotamme itsenäisyytemme merkityksen. Työ oman maan hyväksi on samalla itsenäisyytemme arvostamista ja sen turvaamista tuleville polville. Itsenäisyyden turvaamista on myös työ sen eteen, että kaikilla maamme asukkailla taustastaan riippumatta on hyvä ja turvallinen asua. Sillä, jolla on vapaus tehdä omia itsenäisiä valintoja, on myös vapaus tehdä hyvää lähimmäiselleen. Käyttäessään omia vapauksiaan, jokainen meistä voi myös muistaa vapauteen liittyvän vastuun. Itsenäisyytemme ei ole vapautta itsekkyyteen vaan päinvastoin, vapautta itsekkyydestä toinen toistemme hyväksi. Tällaisiin itsenäisiin toimiin meitä kannustavat lukemattoman monet seurakuntien ja järjestöjen vapaaehtoiset, jotka tänäänkin ovat jakaneet erilaista apua ruokaa, vaatteita, lähimmäisen seuraa tai kotiapua tarvitseville. Itsenäisyys on mahdollisuus hyvään ja rakentavaan elämänasenteeseen. "Itsenäisyys kasvaa meistä" oli taannoin itsenäisyytemme erään merkkivuoden teemana. Tuo lause muistuttaa yhä siitä, että niin yksilön kuin kansankin kohdalla ratkaisut perustuvat omaan ajatteluumme, omiin ratkaisuihimme ja vastuuseemme. Me voimme vaikuttaa siihen, mihin suuntaan tahdomme tulevaisuutta rakentaa. Tänä vuonna tuli kuluneeksi sata vuotta kansakuntaamme repineestä sisällissodasta. Sen raskaat haavat saatiin yhteisillä ponnisteluilla parannetuksi, kunnes uusi järkyttävä sota uhkasi Suomen itsenäisyyttä. Tuon sodan kestivät itsenäisyyteen ja yhteiseen ponnisteluun sitoutuneet suomalaiset. Vapauden hinta oli mittaamattoman suuri, mutta itsenäisyys säilyi. Itsenäisyys on Jumalan lahja joka on annettu oikein ja vastuullisesti käytettäväksi. Meille suomalaisille on annettu upea mahdollisuus käyttää tätä lahjaa maamme ja sen tulevaisuuden hyväksi. "Vapauden hinta oli mittaamattoman suuri, mutta itsenäisyys säilyi."