Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kankaantaan koulun 5 C taikoi levyllisen hiutaleita: Katso ja kuuntele videohitti "Tulkoon joulu"

"Niityllä lunta, hiljaiset kadut, taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus." Näin runoilee lauluntekijä Pekka Simojoki säveltämässään viisussa, joka on monien mielestä joululaulujen ehdotonta eliittiä, ellei jopa paras. Siksi se päätyi myös Kankaantaan 5 C -musiikkiluokan "Hiutaleiden taikaa" -levylle, jonka nuoret muusikot äänittivät syysloman jälkeisenä viikonloppuna. –Oppilaita ei tarvinnut kauheasti houkutella äänittämään, vaan puolesta lauseesta kaikki olivat heti mukana, luokkaa kolmatta vuotta opettava Anne Heinonen naurahtaa. Levyn neljä kappaletta äänitettiin Lucjan Czaplickin kotistudiossa Harjuniityssä. Mukana levynteossa, laulamassa ja soittamassa olivat kaikki luokan 23 oppilasta. Lopputulos on kerrassaan mainio, joten eikun myyntiin. –Painos on pieni ja tätä on myyty jo Joulutehdas -tapahtumassa ja myydään koulun joulumyyjäisissä 9. päivä, Anne Heinonen varoittelee siitä, että vähiin käy, ennen kuin loppuu. Bisnes ei kuitenkaan ole tämän tallenteen pääasia. –Tärkeintä on ollut levyn tekeminen, mikä on tehnyt syksystä ikimuistoisen. Onneksi on keikkoja. –Nokian kaupungin pop up-torilla esiinnymme 10. päivä ja kirjastossa 13. päivä. Sen lisäksi meillä on koulun joulujuhlassa säestysvastuu. Ja sokerina pohjalla kevätkonsertti. –Se on jo helmikuussa, koska silloin se on mahdollista pitää Kerholassa. Tulkoon joulu: