Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Panimolla kovat kasvutavoitteet: Lisätilaa täytyy saada - "Siinä tapauksessa ei tarvitse lähteä tästä karkuun"

Nokian Panimolla on positiivinen ongelma. Se tarvitsee kiireesti lisätilaa, sillä panimotoiminta kasvaa kohisten. Yritys haluaa lopettaa "ei oon" myymisen ja turvata hyvässä vauhdissa olevan kasvun. –Tuotantomme lisääntyy koko ajan. Tänäkin vuonna kasvua on ollut yli 10 prosenttia. Ensi vuodelle on laskettu jopa 15-20 prosentin kasvu ja näyttää siltä, että vähintään tällaista kaksinumeroista vauhtia pystytään pitämään, mikä on aika iloinen asia, toteaa Panimon toimitusjohtaja Matti Heikkilä . Panimon lisätilaksi kaavailema "elintasosiipi" tarkoittaa suuruudeltaan 254 neliön kylmävarastoa. Kaupunkikehityslautakunta hyväksyi kaavamuutokselle haetun poikkeamisluvan viiden vuoden määräajaksi. Panimon suunnitelmissa rakentamisprojekti on aikataulutettu niin, että välttämättömäksi luonnehdittu varastolaajennus on valmis ensi keväänä. Ratkaisu on kuitenkin vain tilapäinen, mutta poistaa ongelman, jossa tavaraa on varastoitu väliaikaisesti Panimon kuljetukset hoitavan yrityksen terminaaliin Ruskoon. –Kylmävarastosta saamme tilaa pakkausmateriaaleille ja nykyisin niiden käytössä oleva lämmin varastotila saadaan vapautettua valmistuotteiden varastointiin. Heikkilä toteaa, että kaupunki on kaupannut Panimolle moneen kertaan teollisuustonttia Kankaantakaa Kolmenkulmasta. Panimon tavoitteissa ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole niin isojen investointien tekeminen - semminkin kun juomatehtaan suurin varastotilan tarve ajoittuu neljä kuukautta kestävään kesäsesonkiin. –Viisi vuotta ratkaisee meidän ongelmamme aika pitkälle ja siinä ajassa meidän täytyy tehdä joku ratkaisu, Heikkilä pohtii tuotannon kasvun vaikutusta tulevaisuuteen. Yksi mahdollisuus on Heikkilän mukaan Sahan alueen kaavasuunnitelmassa. –Jos se tulee voimaan viiden vuoden sisään, se muuttaa asian, Heikkilä viittaa Panimon optio-oikeuteen, joka koskee viereistä tonttia Raumantien ja Nuijamiestentien välisen yhdystien länsipuolella. Jos yhdystie kulkisi uutta reittiä lämpövoimalan viereen, Panimon tontista tulisi yhtenäinen. –Silloin me voisimme lunastaa lisätontin, eikä tarvitsisi lähteä tästä karkuun.