Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Saako Pyry puolustuspelinsä toimimaan viimeinkin? – Huomenna vastaan luistelee positiivisesti yllättänyt Raahe-Kiekko

Jääkiekon Suomi-sarjaa pelataan huomenna Nokialla Pyryn isännöidessä Raahe-Kiekkoa. Molemmat joukkueet löytyvät sarjan keskikastista tällä hetkellä. Pyryn kausi on sujunut toistaiseksi aavistuksen alakanttiin, raahelaiset puolestaan ovat yllättäneet monet positiivisesti. Raahe-Kiekko pelasi Suomi-sarjassa kaudet 1999–2014, mutta putosi keväällä 2014 kakkosdivisioonaan. Viime keväänä joukkue sinetöi paluunsa Suomi-sarjaan ja on siis esiintynyt edukseen syksyn aikana. Joukkue viiletti parhaimmillaan usean ottelun voittoputkessa, mutta marraskuu sujui raahelaisilta hivenen mollivoittoisesti. Nyt joukkue janoaa varmasti takaisin hyvään iskuun. Pyry ehti jo rakentaa neljän ottelun voittoputken vaikean jaksonsa päätteeksi, mutta hävisi keskiviikkona Jyväskylässä D-Kiekolla voittomaalilaukauksilla. Huonosta tuurista loukkaantumisten kanssa kärsinyt ryhmä ei ole saanut puolustuspeliään missään vaiheessa vielä täysin toimimaan. Loukkaantuneista pelaajista Tino Kauppista ja Niklas Lehtimäkeä odotellaan piakkoin takaisin kaukaloon. Pyryllä on vain muutama piste matkaa sarjan kärkinelikkoon, jonne se varmasti mielii. Tämän tavoitteen kannalta huomenna pelataan jälleen todella isoista pisteistä. Kamppailu alkaa Nokian jäähallissa kello 17.