Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hartauskirjoitus: Kaikki on tässä

–Äiti, koska tää menee pois? Poika katsoo minuun suurilla silmillään ja minua puristaa sydämestä. Hänellä on huono olo, enkä tiedä koska se menee pois. Voin lohduttaa häntä, mutta en saa huonoa oloa katoamaan. Voi apua, huokaisen voimattomuuteni sisäänpäin. Lipastolla on sotkuinen sekalaisten paperien ja kirjekuorten pino kaikenlaisia hoitamattomia asioita. Seinällä perhekalenteri, jonka ruudut eivät tahdo joulukuussa riittää, tapahtumat pursuilevat yli ääriviivojen niin kalenterissa kuin muistissanikin. Eteisessä hiekanjyvät kyhjöttävät kylki kyljessä lattialistaan nojaillen, ne tietävät olevansa turvassa imurilta tällä erää. Pöydällä kaupan joulumainoksessa onnellinen perhe hohtavine hampaineen säteilee kauniisti lavastetun joulun keskellä. Meillä kaikki on niin kesken, huokaisen sisäänpäin. Pitäisi alkaa valmistella. Tehdä hankintoja, laatia listoja, suunnitella hyvissä ajoin leipomiset ja siivoamiset. Mutta pitää myös ehtiä sinne ja tänne, yrittää nähdä edes yksi lapsen esitys (”Äiti, kato mua, kato mua!”) ja kuulustella englannin sanoja, kun toinen harjoittelee kokeeseen. Ja tietenkin juhlavalmistelut ovat vain pintaa ja materiaa, oikeastihan pitäisi alkaa valmistella itseään. Sydäntään. Varata aikaa hiljentymiselle ja henkistymiselle. Sitä vartenhan adventin aika kai on? Että voi valmistautua vastaanottamaan juhlan päävieraan? Jeesuksen tulojuhlaa hänen saapuessaan Jerusalemiin ei tosin taidettu kummemmin valmistella. Ei rakennettu riemukaaria valmiiksi tai päällystetty teitä. Ei myyty Jeesus-mukeja tai t-paitoja. Kaikki oli ihan kesken. Yksi ja toinen huokaisi ”apua” raskaan arkensa keskellä, kyseli ehkä, kuinka kauan vielä. Kuitenkin huomattiin, kun Jeesus tuli, ja yhtäkkiä ymmärrettiin, että tätä on odotettu. Tervetulohuiskat improvisoitiin palmunlehvistä ja vaatteista. Jeesus tuli sen kaiken keskeneräisyyden keskelle ja toi tullessaan toivon. Hänelle sai huutaa ilosta, ja sai huutaa apua. Illalla sytytän kynttilät. Poikanen on kainalossani sohvannurkassa ja luen hänelle ääneen, hän voi jo paremmin. Paperipino on ennallaan, samoin pikkukivet eteisessä. Ilmassa leijuu kuitenkin puolison tekemän iltaruoan tuoksu. Huomaan, että kalenterin ja listojen lisäksi elämässäni on myös rakkautta. Huomaan, että emme ole yksin. Jeesus mahtuu tähän, murheisiini mutta myös sohvannurkkaan. Kaikki on ihan kesken, ja kaikki on silti tässä.