Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Uuden kirkkovaltuuston suuri kiinteistöhaaste

Nokian seurakunnalle valitaan tulevana sunnuntaina uudet päättäjät. Seurakuntavaaleissa valitaan tuolloin seurakuntien kirkkoneuvostojen ja kirkkovaltuustojen jäsenet. Päätettävää Nokialla riittää. Normaalien talouteen ja seurakunnan toimintaan liittyvien asioiden lisäksi tuleva valtuusto saa ratkaistavaksi mittavan kiinteistöhaasteen. Seurakuntien suuri ja vanheneva kiinteistömassa rasittaa seurakuntien talouksia joka puolella Suomea. Niin myös Nokialla. Viimeksi asiasta puhuttiin Nokian kirkkovaltuuston kokouksessa keskiviikkona. Nokian seurakunnan 27 rakennuksessa on korjausvelkaa noin 4,4 miljoonaa euroa. Noin puolet tästä korjausvelasta on ennen vuotta 1850 ja vuosina 1940–1959 rakennetuissa rakennuksissa. Jotta korjausvelka ei kasvaisi entisestään, pitäisi koko rakennuskannan vuosittaista kulumaa korjata noin 340 000 eurolla vuodessa. Seurakunnan verotuottojen ennustetaan vähenevän tulevaisuudessa, joten päättäjät ovat vaikean yhtälön edessä. Rahaa pitäisi riittää kiinteistöjen ylläpidon lisäksi tietenkin myös seurakunnan perustoimintaan. Hieman kliseisesti voidaan todeta, että kirkkovaltuuston pitäisi päättää, halutaanko Nokian seurakunnassa pelastaa seiniä vai sieluja. Seurakunnan kiinteistöt ovat niin konkreettinen ja näkyvä asia, että niiden kohtalon toivoisi saavan myös vaalikansan liikkeelle.