Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pirkkalaistorilla virittäydytään joulutunnelmaan viikonloppuna – lauantaina vietetään koko Nokian yhteistä joulua

Perhepäivähoitajat J utta Salminen ja Johanna Leppämäki kolkuttavat Kirppis Siisonin oveen. Liike ei ole vielä auki, mutta he tietävät, että yrittäjä Päivi Koskinen on jo paikalla. Salminen ja Leppämäki ovat tulleet tuomaan lahjoituksena kaksi julmetunkokoista suklaarasiaa. Niistä monet nokialaiset tulevat saamaan suunsa makeiksi sitten, kun on aika viettää Kaikkien nokialaisten joulua.. Keskikesällä nokialainen Timo Osmonen oli mukana järjestämässä ilmaista Tivoli-retkeä lapsille. Loppukesällä oli vuorossa vanhusten virkistyspäivä, jota puuhaamassa oli Osmosen ja Päivi Koskisen lisäksi monen monta muuta aktiivista nokialaista. 1. päivä joulukuuta alkaen kello 10 on aika kokoontua Pirkkalaistorille yhteisen jouluilon merkeissä. Tässä kohtaa paino on sanalla "yhteinen", sillä tapahtuma on todellakin suunnattu ihan kaikille nokialaisille. Koskinen ja Osmonen ovat tälläkin kertaa onnistuneet saamaan ison liudan vapaaehtoisia auttamaan tapahtuman järjestelyissä. – On ollut aivan ihana huomata, miten suuri halu nokialaisilla on auttaa, Päivi Koskinen kiittelee. Päivän mittaan Pirkkalaistorilla tarjotaan lahjoitusvaroin valmistettua riisipuuroa kanelisokerin ja glögin kera. Lisäksi juhlakansa saa herkutella makeisilla, joulutortuilla ja pipareilla. Ja kaikki tämä on ilmaista, kiitos lukemattomien lahjoittajien. – Puuroainekset meille lahjoittaa Kennon Autogrilli. Lisäksi tapahtumiamme ovat aina olleet tukemassa Autokorjaamo Huuskonen ja Hinauspalvelu M. Sjöberg, joitain mainitakseni, Timo Osmonen kertoo. Päivän mittaan Pirkkalaistorilla on monen moista ohjelmaa. Torilavalla esiintyvät ainakin Pasi Heino , Jovi Hietaniemi ja Keijo Saarinen . Myös Nokian hallitseva missi Marika Eerola esittää jouluisen dueton perintöprinsessansa Mariangel Velasguezin kanssa. Missit myös pyörittävät sellaista onnenpyörää, jossa ihan jokaisella käy flaksi. Kaikkien nokialaisten jouluna aukeaa myös entisessä K-marketin rakennuksessa Joulutori popup, jossa on myynnissä paikallisten yrittäjien tuotteita. On sanomattakin selvää, että myös joulupukki vierailee Kaikkien nokialaisten joulussa useaan otteeseen. 1. päivä joulukuuta Pirkkalaistorille ilmestyy myös toivejoulukuusi, jota koristaa apua tarvitsevien lahjatoiveet. Kaikki, jotka haluavat piristää apua tarvitsevia perheitä voivat napata kuusen oksalta haluamansa toiveen ja toteuttaa sen tuomalla lahjapaketin ja toivekortin 20.12 mennessä Siisoniin, mistä ne välitetään eteenpäin oikeille henkilöille. – Apua tarvitsevat ja haluavat voivat ilmoittautua keräykseen jo nyt joko henkilökohtaisesti poikkeamalla Siisonissa tai täyttämällä kotisivuiltamme löytyvän lomakkeen, Päivi Koskinen sanoo. – Ja haluamme korostaa, että toivelahjakeräys on tarkoitettu ihan kaiken ikäisille, ei pelkästään lapsille, Timo Osmonen lisää. Joulupukista puheen ollen tässä kohtaa mainittakoon, että tämä nokialaisille ilmaistapahtumia tehtaileva talkooporukka etsii nyt myös vapaaehtoisia auttelemaan pukkia aattoiltana. Ideana on se, että myös vähävaraisilla olisi mahdollisuus saada joulupukki poikkeamaan aattona kotiinsa. – Me koulutamme vapaaehtoiset tehtävään ja periaatteena on nimenomaan se, että nämä pukit eivät vaadi rahaa käynnistään, Koskinen sanoo.