Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

He pääsivät palkinnoille valtakunnallisen matikkakilpailun alkukisassa

Nokian yläkoululaisilla on jälleen ollut mahdollisuus osallistua valtakunnalliseen matematiikan aineenopettajien liiton (MAOL) tekemään matematiikkakilpailuun. Tuttuun tapaan Aito säästöpankki palkitsi jokaisesta koulusta kolme parasta osallistujaa pankin tiloissa. Emäkosken koulussa he olivat Arttu Saastamoinen , Joonas Äärilä ja Anniina Katajisto , Nokianvirrassa Anni Onkalo , Emmi Vilén ja Anna Poso . Harjuniityn koulusta palkittiin jaetulla ensimmäisellä sijalla Oona Lohinainen , Oskari Pyylampi ja Sini Vähämäki. Sadan matikkakisassa parhaiten menestynyttä listataan ja heistä 20 parasta pääsee keväällä Helsinkiin kilpailemaan Suomen parhaan matematiikkataiturin tittelistä. Loppukilpailun kaksi parasta puolestaan saavat oikeuden edustaa Suomea Viron matematiikkaolympiadeissa. Alustavien tulosten mukaan Nokialta Helsingin kisaan lähtee 9. luokkalainen Anni Onkalo. Anni Onkalo osallistui nyt ensimmäistä kertaa valtakunnalliseen kisaan, mutta innostui asiasta sen verran, että aikoo viettää joululomansa vanhoja kilpailutehtäviä tutkien. Anni kisatehtäviä sellaisiksi, että niiden ratkaiseminen vaati paljon soveltamista ja päättelyä. Peruskoulun matematiikkakilpailu on avoin kaikille peruskoululaisille. Tehtävät laaditaan kuitenkin niin, että ne saattavat vaatia yhdeksännen luokan oppimäärän tietoja. Tehtävien ratkaiseminen vaatii paljon soveltamista ja päättelyä. Nokialta kilpailuun osallistui myös useita kahdeksasluokkalaisia, joista osa ylsi palkinnoille.