Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Nokialle hoitolan avannut Kaarina Suovansalo opetti kestopigmentointia muille kosmetologeille - hankki osaamisensa sairaanhoitajana plastikkakirurgisessa

Taivalkunnantiellä on kesästä alkaen toiminut kauneusalan yritys Kaarinan Salonki. Yritys on uusi Nokialla, mutta Kaarina Suovansalo on toiminut alalla jo pitkään muualla Suomessa. –Ensimmäiset 30 vuotta työurastani työskentelin erikoissairaanhoitajana leikkaussalissa ja sen jakson viimeiset 10 vuotta plastikkakirurgisessa. Sitten minusta tuli alanvaihtaja ja yrittäjän uraa minulla on nyt takana 20 vuotta, Jokioisilta Nokialle muuttanut SKY-kosmetologi kertoo. Suovansalo toimi pitkään kosmetologina, kosmetologien kouluttajana ja kosmetologiaan liittyvien tuotteiden maahantuojana. Nyt hän on jättänyt maahantuonnin nuoremmalle polvelle ja keskittyy hoitojen tekemiseen omassa hoitolassaan Nokialla ja muulla Suomessa. Suovansalon erikoisosaamista ovat kestopigmentoinnit ja Purebeau Firboblast -hoidot. Kestopigmentointeja Suovansalo teki jo plastikkakirurgisessa toimiessaan ja on sittemmin kouluttanut muun muassa keskussairaaloiden henkilökuntaa niitä tekemään. Fibroplast-hoidossa on kyse ihon kiinteytyksestä ilman veistä. Neulan kärjestä lähtevän pienen salaman avulla voidaan esimerkiksi kohottaa silmäluomia tai loiventaa juonteita poskissa, otsassa tai kaulalla. Salamalla tehdään ihoon pieniä pisteitä, jotka supistavat ihoa ja aktivoivat ihon omien kollageeni- ja elastiinisäikeiden muodostumista. Käsitelty ihoalue tiukentuu. Kauneudenhoidossa fibroblast on vaihtoehto leikkaukselle tai faceliftille. Juttu jatkuu kuvan jälkeen. Miksi aikanaan päädyit yrittäjäksi Kaarina Suovansalo? –1990-luvun alussa toimin erikoissairaanhoitajana yksityissairaalassa. Sieltä vähennettiin työntekijöitä ja silloin päätin, että minä lähden ja nuoremmat saavat jäädä. En aikonut yrittäjäksi, mutta suunnitelmani muuttuivat, kun minua pyydettiin opettajaksi kosmetologikouluun. Opiskelin siitä itsellenikin ammatin ja aloin maahantuoda kosmetologiaan liittyviä tuotteita ja laitteita. Mikä on ollut ohjenuorasi yrittäjänä? –Olen viihtynyt yrittäjänä, koska siinä on tietty vapaus aikataulujen suhteen. Voimavarojaan voi käyttää silloin, kun ne ovat parhaimmillaan. Yrittäjyyteen liittyy aina jonkinlainen riskinotto ja hetkittäin on ollut hankalaa. On ollut hienoa huomata, että kaikesta on selvinnyt omalla työllä. Millaisia neuvoja antaisit yrityksen perustamista suunnittelevalle? –Ensin pitää miettiä, onko minusta tähän. Olenko jonkin verran riskinottaja? Toinen neuvoni on se, että omaa työtä ei saa koskaan myydä ilmaiseksi. Tuotteistakin voi antaa alennusta, mutta omaa työtä täytyy osata itse arvostaa. Kolmanneksi neuvoisin, että kun on päässyt yrittäjänä alkuun, omaa leipäänsä voi laventaa hankkimalla erikoisosaamista. Vaikka olisi kuinka hienot laitteet, omat kädet työn kuitenkin tekevät. –Toimin pitkään aktiivisesti SKY-kosmetologiliiton hallituksessa ja olen liiton kunniapuheenjohtaja. Olen ollut innokas kosmetologien kouluttautumisen puolestapuhuja.