Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Hokki nousi kolmen maalin takaa voittoon

Ei riittänyt Pyrylle kolmen maalin johto lauantaisessa Suomi-sarjan kotiottelussa Kajaanin Hokkia Vastaan. Pyry meni ottelussa toisen erän alussa alivoimalla jo 4-1-johtoon, mutta vieraat tulivat takaa ensiksi tasoihin ja sitten voittoon saakka. Pyrylle kolmas tappio viikon sisään putkeen maalein 5–6 (3–1, 1–3, 1–2). – 4–1-tilanteessa päästettiin pelistä pois. Ja kun tuo tapahtuu, on vaikea päästä takaisin peliin. Meille tuli paljon sellaisia virheitä mitkä ovat kieltolistallamme, toteaa päävalmentaja Sami Karppinen. Ottelun avauserässä Hokki meni 1–0-johtoon. Sen jälkeen Pyry iski kolmesti ja viimeinen maali tuli kaksi sekuntia ennen erän loppua. Maali oli niin sanottu pukukoppimaali, kun odotellaan taukoa. Heti toisen erän alkuun Juuso Rämö vei kotijoukkueen jo 4–1-johtoon ja kaikki näytti hyvältä. Hokki iski lujaa ja 3,5 minuutissa se tuli erän lopuksi tasoihin (4–4). Vain 27 sekuntia ehti ottelun kolmas erä vanheta, kun Hokki teki 4-5-johto-osuman. Kolmatta erää pelattiin päästä päähän kunnes ajassa 55.38 Hokki siirtyi jo 4-6-johtoon. Pyry yritti, yritti ja yritti jopa ilman maalivahtiakin. Joukkueen Jere Marjamäki teki 4–6-vastaan kavennusmaalin 1,5 minuuttia ennen summerin soittoa. Mutta ei saanut kotijoukkue tasoitusta aikaiseksi ja pisteet matkasivat Kainuuseen. – Tuossa lopussa oli muutamia hyviäkin paikkoja, mutta ei vaan osuttu kuin kerran. Peli oli kaksi erää aika väkinäistä. Tiukka rytmi jatkui, kun on peli, välipäivä ja peli. Kyllä se aika lailla rasittaa, kun rosterista puuttuu kahdeksan äijää. Pyryn maalissa Mikael Saari torjui 34 kertaa, kun vastaavasti Hokin veskari puuttui peliin 32 kertaa. Pyryn seuraava ottelu on keskiviikkona, kun joukkue matkustaa sarjassa seitsemäntenä olevan HCIK:n vieraaksi. Heti perjantaina on kotiottelun vuoro ja Nokialle saapuu sarjakolmonen Hunters Porvoosta. Pyry putosi Hokki-tappion myötä kahdeksanneksi. Neljästätoista ottelusta koossa on 25 pistettä. HCIK on kaksi ottelua vähemmän pelanneena seitsemäs pistein 26. Raahek 13/27, JHT 13/28, Hokki 12/28, Hunters 13/28, FPS 12/31, joka on kaksi ottelua vähemmän pelanneena vain pisteen päässä kärjessä olevasta K-Espoosta. Tämä Pyryn ottelu oli yhteistyötä BC Nokian kanssa.