Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Seurakuntavaalit: Meidän kirkko -ryhmä toivoo seurakunnan olevan kaikkien nokialaisten kirkko

Meidän kirkko -ryhmässä on 17 ehdokasta kirkkovaltuustoon. Mukana on eläkeläisiä ja useita hoitotyötä tekeviä ehdokkaita. Myös Meidän kirkossa on ehdokkaana opiskelija. Meidän kirkko toivoo ryhmänä, että seurakunta olisi kaikkien nokialaisten kirkko. Ryhmä näkee, että uuden seurakuntakeskuksen tulisi sijaita keskustassa nykyisellä paikallaan. Se katsoo myös, että mittava kiinteistöjen määrä rasittaa seurakunnan taloutta. Yksi ehdokkaista on ensimmäisen kauden kirkkovaltuutettu Jorma Nieminen , joka on samalla myös kiinteistö- ja hautaustoimen tukitiimin puheenjohtaja. 1. Miksi kuulut kirkkoon? –Olen ollut koko elämäni ajan tekemisissä kirkon kanssa ja saanut paljon. Minulla on usko Jumalaan. Haluan kristinuskoa levitettävän, niin kuin lähetyskäsky edellyttää. En usko, että olisi ketään, joka ei uskoisi johonkin, miksi ei sitten Jumalaan? 2. Mikä on kirkon toiminnassa tärkeintä? – Sanan julistaminen siinä mielessä, että saadaan pelastettua niitä, joille Jumala on tuntematon. Lähetystyö, kuten Uudessa Testamentissa edellytetään ja se, että autetaan köyhiä ja vähävaraisia. –Nokian seurakunnassa suurin ongelma on vanhoista rakennuksista aiheutuvat kiinteistömenot. Kiinteistöjen ylläpitäminen ei ole seurakunnan päätehtävä. Tätä pitäisi miettiä valtakunnan tasolla: miksi on tehty lailla niin, että Museovirasto vahtii, mitä seurakunnat saavat tehdä kiinteistöilleen. 3. Mihin seurakunnan pitäisi panostaa? –Kohdistaa enemmän varoja köyhien ja vähävaraisten auttamiseen. Seurakunta voisi enemmänkin luopua varallisuudestaan. Raamatussakin sanotaan, että kun antaa, se palkitaan moninkertaisesti. Jos annetaan vähäosaisille, eiköhän se tule jossain vaiheessa takaisin. 4. Ketä seurakunnan pitää auttaa? –Köyhiä, vähävaraisia ja hädässä olevia. Kohderyhmänä lapsiperheet ovat etusijalla, koska heissä on seurakunnan tulevaisuus. Apua on annettava uskontoon tai kansanryhmään katsomatta. 5. Miten seurakunnasta saadaan sellainen, ettei jäsenmäärä enää tipu? –Saamalla yhteisö sellaiseksi, että ihmiset luottavat siihen, tuntevat sen omakseen ja sinne on helppo mennä. Luokka- ja näkemyseroja ei olisi. Ymmärtämällä sen, että kaikki ovat vain ihmisiä, joita on helppo lähestyä. Ryhmällämme on teemana, että seurakunta olisi kaikkien ihmisten seurakunta, johon voi kukin tulla omana itsenään. 6. Miten seurakunta voi korjata taloustilannettaan? –Se on puhtaasti kiinni verovaroista. Suurin haasteemme on saada lisää jäseniä. Seurakunta pitäisi voida tuntea omana yhteisönä, johon on helppo tulla ja jonka tuntee kodiksi ja johon maksaa mielellään kirkollisveroa. –Kiinteistömenoissa on jossain määrin korjattavaa. –20–40-vuotiaiden ikäluokassa on ollut eniten poistumaa. Sen ikäiset pitäisi saada liittymään takaisin seurakunnan iloiseen joukkoon. 7. Mikä Nokian seurakunnassa on hyvää nyt? –Kaikille ikäryhmille on olemassa toimintaa. Vaikka kaikkia kiinteistöjä ei ole pystytty käyttämään, on pystytty löytämään kokoontumis- ja työtiloja. Tämä on toki vaatinut paljon työntekijöiden panosta menneen vuoden aikana. –Hyvää on myös se, kuinka nuorisotyöhön on panostettu. Nuoret käyvät näissä tilaisuuksissa, myös lapsikerhoissa on paljon kävijöitä. Toimintaedellytyksemme lähtevät liikkeelle lapsi- ja nuorisotyöstä. Videolla Jorma Nieminen kertoo, mitä Meidän kirkko -ryhmä ajattelee tulevasta seurakuntakeskuksesta.