Ladataan
Uutiset Vaalit Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Paljon onnea Timo Salonen, Vuoden nokialaisyrittäjä 2018

Timo Salonen on yhä edelleen sama leikkisä pikkupoika kuin 1980-luvun puolivälissä, jolloin hän sonnustautui partaan, peruukkiin ja popliinitakkiin ja karkasi Viihde-Shopistaan pääkaupungin vilinään ihailemansa ZZ Topin keikalle. Leikkisähän 64-vuotiaan kuuluukin olla. Vaikka se ei ole juuri mitään, edes numeroina, monet sanovat, että tuossa iässä pitäisi oikeasti olla jo eläkkeellä. –Eläkkeellähän minä olenkin, Salonen vakuuttaa vakavalla naamalla seisoessaan keskellä työhuonettaan yrityksensä VEP Tradingin tiloissa Yrittäjäkadulla. Ja nauraa päälle. Todellisuudessa Salonen ei ole eläkkeellä, vaikka saattaa kuvitella niin. Koska hän on yrittäjä. Yritysmaailmassahan ei ole mitenkään tavatonta, että yrittäjän mielikuvituksessa esiintyy myös sana vapaapäivä. Se nyt vain on sillä lailla, että kun on aloittanut yrittäjänä niinkin monta kymmentä vuotta sitten, tarkalleen vuonna 1974, statuksen ei ole väliä, kun kerran työ maistuu. Jonkunhan ne työt on tehtävä, eikä ilman moista ajatusta yrittäjäksi olisi edes asiaa. Vielä tärkeämpää on se, että uskaltaa yrittää, koska helppoa se ei ole. Voiko yrittäminen olla sitä koskaan? Siihen pystyvät vastaamaan ainoastaan ne, jotka ovat kokeilleet. Kuten Salonen, jonka kokeilu jatkuu yhä ja miksi ei jatkuisi. –Kun olen vielä aika hyvässä kunnossa ja tykkään tästä työstä, niin ei minulla ole mitään ongelmia tulla tänne aamuisin, hän selvittää. –Enkä minä muutenkaan ole sellainen tyyppi, joka kävelisi tuolla torilla kädet selän takana. Yrittäjätaipaleensa Salonen aloitti lukkoalalla, vuokrasi välillä videoita, kunnes lukot aukesivat hänen edessään uudelleen. Jo olemassa oleva yritys tarvitsi asiantuntevaa jatkajaa. –Tämä ala on kuitenkin se, jonka tunnen parhaiten, avainaihioiden maahantuonnin lisäksi muun muassa kilpiä kaivertava lukkoseppä pohtii. VEP Trading on ollut Salosen ohjaksissa nyt 30 vuotta. Välillä yrityksessä on kiirettä, ja välillä vieläkin kiireempää. Silloin tällöin Salosen mielessä on käväissyt ajatus siitä, olisiko ruuhkahuippuihin mahdollista saada apuvoimia, mutta ainakin vielä toistaiseksi moinen on pienyrittäjän näkökulmasta melko monimutkaista. –Pienet- ja keskisuuret yritykset tarvitsisivat tähän asiaan jotain helpotusta. Jos jokainen pienyritys voisi palkata yhden apulaisen vaikka vain lyhyeksikin ajaksi, siitä kertyisi melkoinen määrä työtä. Toki järjestelmän pitäisi olla sellainen, että työn vastaanottaminen ei aiheuttaisi työntekijälle karensseja eikä muitakaan seuraamuksia. –Uskon, että tällainen järjestelmä vielä jossain vaiheessa tulee. Takavuosina työllistäminen oli tärkeä kriteeri, kun yrittäjien hallitus pohti yrittäjäpalkinnon saajaa. Siten tämä sydäntä lämmittävä tunnustus oli sitäkin yllättävämpi. Kultaisen yrittäjäristin yrittäjien hallitus on aikoinaan entiselle puheenjohtajalleen myöntänyt, mutta valinnasta Vuoden yrittäjäksi Salonen ei ole uskaltanut edes uneksia. –Nyt kun on vielä meidän 80-vuotisjuhlavuosi ja tällainen pienehkön yrityksen yrittäjä valitaan Vuoden yrittäjäksi, niin kyllä minä siitä aika ylpeä olen. Ja oikeastaan aika paljonkin ylpeä. Lue myös aikaisempi henkilöhaastattelu Salosesta viime keväältä. Vuoden Yrittäjäksi 2018 on Nokialla valittu Lukitus- ja kaiverrustuote VEP Tradingin yrittäjä Timo Salonen. Valintaperusteet ovat: "Timo Salonen on toiminut yrittäjänä vuodesta 1974 eli 44 vuoden ajan. Hänen yrittäjäuransa on merkittävän pitkä ja myös ansiokas. Hän on ollut perustamassa ja toiminut yrittäjänä Nokian Lukkohuollossa, toiminut yrittäjänä Viihde Shopissa ja nykyisin hän toimii yrittäjänä VEP Trading Oy:ssä, joka harjoittaa muun muassa lukitus- ja kaiverrusalan maahantuontia. Hänen perustamistaan yrityksistä myös Nokian Lukkohuolto toimii edelleen aktiivisesti Nokialla. Yrittäjäuran lisäksi hän on toiminut vuodesta 1980 lähtien lähes yhtäjaksoisesti Nokian Yrittäjät Ry:n hallituksen jäsenenä, josta välillä myös puheenjohtajana. Hän on ollut vaikuttamassa nokialaisen yrittäjyyden edellytyksiin yli 40 vuoden ajan ja siten ollut tasoittamassa polkua nuoremmille yrittäjille. Hän on toiminut 80-vuotiaan Nokian yrittäjät Ry:n toiminnassa yli puolet sen olemassaoloajasta. Timo Salosen merkitys nokialaiselle yrittäjyydelle on poikkeuksellisen ansiokas." "En minä muutenkaan ole sellainen tyyppi, joka kävelisi tuolla torilla kädet selän takana."