Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

KrP:n nuorille tappio paikallispelissä – "Erätauolla saatiin henkeä päälle ja myös peliotetta. Se ei vaan riittänyt", toteaa valmentaja

KrP:n A-juniorit eivät onnistuneet edustusjoukkueen tapaan horjuttamaan Tampereen Classicin asemaa, ainakaan kauden avauskohtaamisessa. SM-sarjan pisteet jäivät Tampereelle maalein 2–6 (0–4, 2–1, 0–1). –Avauserässä hävittiin kaikki yksi vastaan yksi -tilanteet ja vastustaja teki niistä pallonriistoista maalit. Erätauolla saatiin henkeä päälle ja myös taktisten muutosten myötä peliotetta. Se ei vaan riittänyt, miettii KrP:n valmentaja Henri Mattila . Toisen erän avauspuoliskolla KrP sai hyökkäysvaihteen päälle ja Classic joutui turvautumaan kahdesti aikalisään. Osumat jäivät kuitenkin Anton Rothin ja Eero Rötsän onnistumisiin. Tiivis puolustuspeli oli KrP:n joukkueen lähtökohta jo ensimmäiselle pääsarjakaudelle lähdettäessä. Se onkin sujunut, KrP on päästettyjen maalien kärkinelikossa. Omassa viimeistelyssä on sen sijaan parantamisen varaa. –Hyvään maalivahti- ja puolustuspeliin on aina niin helppo luottaa. Joskus vähän liiaksikin, mutta kun niitä maalejakin pitää tehdä. Hyökkäyspelin kuvioihin ja maalintekoon keskitytäänkin seuraavaksi, Mattila sanoo. KrP:n A:n SM-sarja jatkuu seuraavaksi tulevan viikonlopun kaksoiskierroksella. KooVee isännöi lauantaina, sunnuntaina Raholan kotikentälle vastaan asettuu M-Team. Kotiottelu alkaa kello 17.30.