Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Työttömyyden väheneminen on jatkuva hyvä uutinen, josta pitäisi puhua enemmän

Ely-keskuksen työllisyyskatsaukset ovat olleet viime aikoina Nokian osalta mukavaa luettavaa. Uusimmassa tilastossa Nokian työttömyysaste on 7,3 prosenttia. Vuosi sitten samainen luku oli 10,1 ja syyskuussa 2016 14,1. Lukumääräisesti Nokialla oli työttömiä viime syyskuussa 1 159. Syyskuussa 2016 heitä oli 2 229. Työttömyys on siis laskenut ropisemalla. Ilmiö ei ole pelkästään paikallinen, sillä työttömyys on vähentynyt koko maassa. Pirkanmaan työttömyysaste on kuitenkin koko maata alempi ja lisäksi Pirkanmaan työttömyyden lasku on ollut valtakunnallisesti kärkitasoa. Vaikka työllisyyskehitystä voidaan pitää hyvänä, on siinä edelleen suuria ongelmia. Rakennetyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys rasittavat kaunistuvia tilastoja. Rakennetyöttömiä oli koko Pirkanmaalla 61 prosenttia työttömistä työnhakijoista. Pitkäaikaistyöttömiä oli koko Pirkanmaalla 6 111, joista 300 Nokialla. Työttömyyden väheneminen on jatkuva hyvä uutinen. Kuten muut vähitellen pitkän ajan kuluessa tapahtuvat muutokset, se ei nouse yhtä voimakkaasti uutisiin ja keskusteluun kuin nopeat äkkinäiset muutokset tai uudistukset. Kuitenkin se on uutisena suuri ja erittäin merkittävä. Työttömyys on suuri yhteiskunnallinen ja inhimillinen ongelma, jonka vähenemisestä pitäisi puhua enemmän. Kerro meille positiivinen työllistymistarinasi, niin jaamme sen lukijoidemme kanssa! Ota yhteyttä toimitukseen.