Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Valokuvaaja ihailee auringonlaskuja, koska kahta samanlaista ei ole

Auringonlaskun aikaan Harri Hedman suuntaa mielellään kameransa kanssa Kuloveden rantaan valokuvaamaan. Auringonlaskussa häntä kiehtoo se, että se on joka ilta erilainen. Se on erilainen vaikka katselisit sitä joka ilta samassa paikassa. Hedmanilla on aina ollut joku kipinä valokuvaamiseen. Alle parikymppisenä hän kuvasi kavereidensa kanssa filmikameralla mustavalkokuvia. Kaverukset kehittivät ne itse. Tuntui hienolta nähdä, miten paperille pikkuhiljaa alkoi ilmestyä muotoja ja hahmoja. Kun Harri läksi työelämään, kuvaaminen jäi vähemmälle. 2000-luvun alkupuolella hän joutui kuukausiksi sairaalahoitoon. Hedmanin toisessa jalassa oli niin paha tulehdus, että amputoiminen oli lähellä. Onneksi siltä vältyttiin, mutta sen verran rajusti tulehdus ehti tehdä tuhojaan, että sen jälkeen Hedman ei ole voinut kävellä ilman kyynärsauvoja tai rollaattoria. Työelämään ei ollut paluuta. – Kyllähän se alkuun tuntui raskaalta, mutta sitten päätin lopettaa itsesäälissä rypemisen. Eihän siitä ainakaan mitään hyötyä ole. Niin Harri Hedman löysi takaisin rakkaan harrastuksensa, valokuvaamisen pariin. – Muistan aina, kun sain käsiini ensimmäistä kertaa kännykän, jolla pystyi ottamaan valokuvia. Se oli Sony Ericsson K800i. Hetken aikaa Hedman kuvaili sillä. Sitten hän osti ensimmäisen järjestelmäkameransa. Usein Harri Hedman liikkuu kameransa kanssa ilta-aikaan, sillä auringonlaskujen lisäksi häntä kiinnostavat revontulet ja linnunrata. Tosin jälkimmäiset ovat melko harvinaista herkkua näillä leveysasteilla. Silloin, kun Harri Hedman ei liiku luonnossa, hän kuvailee Pyryn jääkiekkopelejä. – Se onkin ihan omanlaistaan hommaa. Kun pelaajat vääntävät lähellä maalia, voin ottaa tilanteesta vaikka sata kuvaa, eikä maalia sitten tulekaan. Eli tavallaan kuvat menevät hukkaan. Harri Hedman on itseoppinut valokuvaaja. Kun hän ensimmäisen kerran sai järkkärin käteensä, hänellä ei ollut hajuakaan suljinajoista, aukoista tai ISO-arvoista. Mutta yrityksen ja erehdyksen kautta nekin tulivat tutuiksi. Maisemakuvia Hedman ottaa usein ihan maanrajasta. Se on kuulemma aika paljon käytetty kikka. – Joidenkin mielestä maisemakuvissani on vähän liikaakin värejä, mutta värikkäistä kuvista on tullut ikään kuin osa tyyliäni. Kaiken kaikkiaan pyrin realistiseen kuvaan, mutta kuitenkin välillä korostan valoilla ja varjoilla "pääkohdetta" kuten myös väreillä. Voisi varmaan sanoa että kuva on sellainen näkymä, millaisen haluaisin sen olevan, unohtamatta kuitenkaan todellisuutta kokonaan. Joskus Harri Hedman vain lähtee autoajelulle ja pysähtyy kuvaamaan, jos näkee jonkun hienon maiseman. Hänen jalkavaivansa kuitenkin asettaa valokuvaamiselle omat haasteensa. Hedmanin pitää päästä autolla mahdollisimman lähelle kohdetta. – Jos vaikka pitäisi kävellä muutama sata metri kuvauspaikalle, niin aika usein kuva jää ottamatta. Siinä ajattelee, että onko se kaiken vaivan väärti, kun kuitenkin ihan omaksi ilokseni kuvailen. Monet ovat ehdottaneet Harri Hedmanille, että hän alkaisi kuvata eläimiä luonnossa. Siihen hän kuitenkin kokee olevansa liian kärsimätön. – En malttaisi lymyillä jossain pusikossa tuntikausia odottamassa, että jotain näyttävää tapahtuu.