Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nokian Karjala-seura yrittää houkutella nuoria jäseniä – Karjalaisuus kiinnostaa valtakunnallisesti perheellisiä

Karjalaisuus kerää valtakunnan tasolla kiinnostuneita seurojen jäseniksi. Karjalan liitto ry:n toiminnanjohtaja Satu Hallenberg kertoo, että tänä vuonna seuroihin ympäri Suomen on liittynyt 1 700 uutta jäsentä. Määrä noudattelee viime vuosien tahtia, sillä vuosittain mukaan lähtee yli 2 000 tulijaa. Silti noin 30 000 henkilön jäsenmäärä on hiipumassa, sillä vanhaa jäsenistöä katoaa muun muassa luonnollisen poistuman kautta toisesta päästä. –Mutta kyllä kaikki poliittiset puolueetkin olisivat tyytyväisiä, jos jäseniä liittyisi samaa tahtia, Hallenberg kuittaa hymyä äänessään. Mukaan lähtee usein perhettä perustamassa olevia aikuisia sekä isovanhemmiksi tulevia keski-ikäisiä suomalaisia. –Vanhemmiksi tullessa usein havahdutaan siihen, ettei ollakaan ketjun päässä. Isovanhemmissa heräävät hieman samat tunteet ja heillä on myös enemmän aikaa toiminnalle, Hallenberg sanoo. Eniten mukaan lähtemisessä kiehtoo tietysti karjalainen kulttuuri. –Oman suvun historian selvittäminen sekä sukututkimuksena että kulttuurisesti kiinnostaa nuoria polvia. EU:hun liittymisen jälkeinen opiskelijavaihtotoiminta on lisännyt kiinnostusta omaan kulttuuriin, ja siihen, mikä meissä on kiinnostavaa muiden silmissä, Hallenberg kertoo. Matkat sukujen lähtömaille vetävät seuraan Sotien jälkeen asutettiin eri puolille Suomea yli 400 000 karjalaista. Käytännössä siis valtaosalla suomalaisista on kytkös karjalaisuuteen. Nokian Karjala-seuran puheenjohtaja Henry Rönndahl on yksi myöhemmällä iällä karjalaisiin juuriinsa tutustuneista. –Vaimoni, seuran sihteerin, molemmat vanhemmat olivat evakkoja. Itseltäni löytyi sukututkimuksen kautta 1500-luvulta sukua Karjalasta, hän kertoo. Nokian Karjala-seuran toiminnassa on mukana satakunta jäsentä, mutta jäsenmäärän lasku on havaittu sielläkin. –Nyt on kevään ja kesän aikana tullut muutama uusi jäsen. Olemme olleet muun muassa mukana järjestämässä erästä Karjala-reissua Kaukolaan ja Käkisalmeen. Sitä kautta tuli mukaan nuoria, 40–60-vuotiaita, Rönndahl sanoo. Ensi vuoden teemana lapset ja nuoret Ensi vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta talvisodan alkamisesta, jolloin seurassa pohditaan entistä vankemmin jalkautumista kentälle. Sama koskee koko liittoa. –Karjalan liiton teema ensi vuonna on Karjalan lapset ja nuoret. Syksyn hallituksen kokouksessa käsittelemme, lähdemmekö päiväkerhoihin ja kouluihin kertomaan, mitä Suomessa joskus on tapahtunut, Rönndahl sanoo. Vielä elossa olevien evakoiden tarinoita on vaalittu esimerkiksi lähitori Setorissa. Viime kokoontumiskerralla teemana oli, miltä evakkojen asuttaminen tuntui aikoinaan karjalaisista ja toisaalta uusista pirkanmaalaisista naapureista. Seuran naistoimikunta on viime vuosina elänyt hiljaiseloa, mutta sekin on tarkoitus elvyttää. –Pitäisi löytää keski-ikäisiä naisia, joita toiminta kiinnostaisi, Rönndahl sanoo. Nokian Karjala-seura esittelee toimintaansa kiinnostuneille perjantaina 19.10. Prisman Nosteessa kello 11–13.