Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pitkospuut kantavat

Kävelen pitkin pitkospuita suolla. Edessä on avara maisema. Syksy tarjoilee omaa värimaailmaansa. Hengitän puhdasta ja raikasta ilmaa. Kuuntelen hiljaisuutta. Tunnen olevani osa suurta kokonaisuutta ja mieleni täyttyy kiitollisuudella. Kuljen eteenpäin. Sitten mieleeni tulee ajatus, että mitä tapahtuisi, jos näitä pitkospuita ei olisi. Jalkani kastuisivat tai saattaisin upota syvällekin suohon. Matkani ei etenisi. Sekin mahdollisuus olisi, että se pysähtyisi kokonaan. Saattaisin hukkua suon silmäkkeeseen. Vanha raamatunkäännös käyttää sanaa "hukkuminen" pienoisevankeliumiksi kutsutussa kohdassa, jossa kerrotaan siitä, miten meille käy, jos emme usko Jeesukseen. Me hukumme eli joudumme kadotukseen, kuten uusi käännös asian ilmaisee. Molemmat merkitsevät Jumalasta eroon joutumista eli ikuista kuolemaa. Kun uskomme Jeesukseen, osamme on päinvastainen eli ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Jeesus ja hänen ristinsä ovat niin kuin nuo pitkospuut, joita pitkin ihminen pääsee suon yli perille päämääräänsä. Taivallus häneen turvaten on myös paljon mukavampaa kuin tarpominen omin voimin. Silloin on mahdollista nähdä paremmin kaikki ympärillä oleva kauneus. Myös matkakumppaneille on enemmän aikaa, kun ei tarvitse keskittyä niin paljon omaan selviytymiseen. Saa luottaa siihen, että elämän ja uskon perustus on vahva. Se kestää ja kantaa, koska se ei perustu meihin vajavaisiin ihmisiin vaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen sanaansa. Tuon oivalluksen teki kirkkomme oppi-isä Martti Lutherkin aikoinaan. Hän rakenteli omia pitkospuitaan, kunnes huomasi, että ne eivät kanna häntä. Hän huomasi myös, että hänen kirkkonsa opetukseen oli tullut vääränlaisia tukirakennelmia. Hän halusi poistaa ne ja niin uudistaa kirkkoa kulkemaan sitä ainoaa oikeaa tietä. Tuolta pohjalta syntyi meidän luterilainen kirkkomme. Senkin on yhä uudelleen oltava itsekriittinen ja tarvittaessa palattava juurilleen. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Omat hyvät teot eivät siis ole pelastuksen edellytys vaan sen toivottava seuraus. Tuon ymmärtäessään voi rauhallisin mielin elää elämäänsä, nauttia sen lahjoista ja ottaa vastaan sen haasteet luottaen siihen, että kaikki koituu kerran meidän parhaaksemme, kuten apostoli Paavali roomalaiskirjeessään vakuuttaa. Lutherin rukouksen sanoin voimme pyytää: Herra, sinä olet pannut asian alkuun, sinä olet antanut minulle pyhän sanasi ja ottanut minut niiden joukkoon, jotka ovat sinun kansaasi, tuntevat sinut, ylistävät ja kiittävät sinua. Anna siis armosi, että pysyisin sanassasi enkä ikinä erottautuisi kristikunnastasi. Aamen.