Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pääkirjoitus: Nuorenkin ihmisen tulee kantaa vastuuta tekemisistään – Yksilön vastuuta ei voi kokonaan ulkoistaa yhteiskunnalle

Nokian Uutisissa viime keskiviikkona julkaistu Esa Rastaan kolumni herätti paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kolumnia on jaettu ahkerasti ja sitä on luettu verkkopalvelussamme melkein pari tuhatta kertaa. Rohkea kirjoitus toimi kuten hyvän kolumnin pitääkin. Se sai ihmiset ajattelemaan. Nokian lukion opiskelija Rastas kirjoitti omakohtaisista kokemuksistaan nykynuorten elämästä. Hänen mielestään etuoikeutettuun elämäntapaan tottuneet suomalaisnuoret laistavat liikaa yhteisistä säännöistä ja henkilökohtaisesta vastuunkannosta. Aihe on arka, koska on moneen kertaan todistettu, että suomalainenkin yhteiskunta eriarvoistuu vauhdilla. Globaalissa mittakaavassa suomalaisilla on yltäkylläiset edellytykset hyvään elämään, mutta yksilöiden ja perheiden erot maan sisällä voivat olla todella suuria. Yhteiskunnallisia uudistuksia tarvitaan jatkossakin tilanteen parantamiseksi, mutta yksilön vastuuta ei voi kokonaan ulkoistaa. Nuorenkin ihmisen tulee kantaa vastuuta omasta tulevaisuudestaan ja tekemisistään, kuten Rastas kolumnissaan argumentoi. Omien elämänvalintojen merkityksen tulisikin olla kasvatustyön ytimessä perheissä. Viime viikolla uutisoitiin sattumoisin myös nokialaisilla kouluilla ja päiväkodeilla mellastavista nuorisojoukoista. Käsittämätöntä mellastusta, kuten käsitöiden päälle virtsaamista ei voida kuitata vain "nuoret ovat nuoria" -kliseellä.