Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Blogit Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kotihoidon asiakasmäärien kasvu kiihtyy – Kasvuvauhti kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa

Suomessa on viime vuosina siirrytty vanhuspalveluissa ympärivuorokautisesta laitoshoidosta kohti kotihoitoa. Vuoden 2018 Vanhuspalvelujen tila -kysely kertoo, että kahden vuoden aikana päivittäinen asiakasmäärä kotihoidossa on kasvanut 4 000:lla. Kasvuvauhti on kaksinkertaistunut edellisestä seurannasta. THL seuraa vanhuspalvelujen kehittymistä joka toinen vuosi. Kotihoidossa oli toukokuun 2018 seurantaviikolla päivittäin keskimäärin 51 700 asiakasta. Tänä vuonna THL:n tiedonkeruuseen vastanneista yksiköissä hoidetaan noin 95 prosenttia ympärivuorokautisen hoidon ja 70 prosenttia kotihoidon asiakkaista. Ympärivuorokautisessa hoidossa oli seurantaviikolla 41 000 pitkäaikaisen hoidon asiakasta, mikä on 700 vähemmän kuin vuonna 2016. –Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitus on parantunut, ja entistä useampi yksikkö kuuluu nyt ylimpään mitoitusluokkaan. Erityisesti lähihoitajien määrä on noussut. Sen sijaan sairaanhoitajien määrä on pysynyt ennallaan, johtava asiantuntija Sari Kehusmaa THL:sta kertoo. Palautteen keräämisessä petrattavaa Tutkimus antaa viitteitä siitä, että sekä asiakaslähtöisyydessä että palautteen keräämisessä on kehittämisen varaa. Asiakkaan, henkilöstön ja omaisten näkemyksiä pitäisi kuunnella enemmän. Tutkimuksessa selvisi, että parhaimmillaan vain puolet sekä kotihoidon että ympärivuorokautisen hoidon yksiköistä kirjaa asiakkaan omat tavoitteet hoidosta palvelusuunnitelmiin. Kotihoidossa kerätään vähemmän palautetta omaisilta ja henkilöstöltä kuin ympärivuorokautisen hoidon yksiköissä. Asiakkailta kerätään palautetta noin kahdessa toimiyksikössä kolmesta. Arvioita palvelun riittävyydestä tai laadusta on kysynyt asiakkaan omaisilta tai omalta henkilöstöltään vain joka toinen kotihoidon yksikkö. Lähde: THL